Ihana kevät! Tervetuloa! Sinua on odotettu!
Se, että kevät tulee, tarkoittaa minulle montaa asiaa. Talvi loppuu, työt päättyy, vauva syntyy, "uusi" elämä alkaa meidän perheessä. Tätä olen odottanut koko pitkän talven ja päivien pidetessä alan huomaamaan, että päivät myös vähenevät. 9 työpäivää jäljellä ennen äitiyslomaa ja laskettuun aikaan on enää alle 60 päivää. Kaikki tapahtuukin jo ihan kohta!
Viimeinen kuukausi on hurahtanut tosi vauhdilla, kun olen ollut vain jossain odotuspöllyssä; olen kuukauden päivät vain silitellyt mahaani ja tehnyt henkistä valmentautumista. Ehkäpä juuri tämä olotila saikin minut malttamaan yli pimeän talven ja kovien pakkasten. Nyt kun päivät ovat valaistuneet olen alkanut huomaamaan vähän muitakin asioita kuin mahani. Suunnittelen kesän kasvihuonekasvatuksia ja koetan keksiä itselleni sopivaa alaa opiskeltavaksi äippärin jälkeen. Olen myös ruvennut taas kiinnittämään huomiota enemmän liikkumiseen.
Huomiota pitäisi myös kiinnittää syömiseen. Ihan koko ajan on nälkä. Rasittavaa. Pitäis osata sitten syödä vain joku yksi pieni asia, mutta harvoimpa se onnistuu; tuo nenän alla oleva luukku kun on niin helppo työntää täyteen milloin mitäkin mössöä. En kuitenkaan edelleenkään syömisistä tai painosta ole alkanut stressaamaan. Pudotampahan sitten raskauden jälkeen jokusen ylimääräisen kilon matkasta pois.
Pikku-ihminen on hauska otus. Se vain mylläilee kaikki päivät ja kutkuttelee kylkiluitani. Välillä vain jään haaveilemaan katsellen vatsani hytkymistä ja pomppimista. Kuvittelen vain millainen tiipero minun ja mieheni yhteisestä rakkaudesta on saatu aikaiseksi. Eihän näillä geeneillä voi tulla kuin hyvä, vai mitä?
Pääosin oloni on hyvä sekä henkisesti, että fyysisesti. On toki pahojakin päiviä ja kivuliaita tuntemuksia, mutta pääosin tämä on ihan kivaa. Kaikki kuitenkin kuuluu raskauteen; en missään vaiheessa odottanutkaan tämän olevan mitään kokoaikaista mukavuutta. Ikävimpiä oloja tarjoilevat varmaan kävellessä tai ponnistellessa vatsan pinnassa tuntuvat suonenvetomaiset kivut (mitä lie?) ja toistuva hervoton paine alamahassa; tuntuu kuin kaikki navasta alaspäin olisi täynnä olevaa virtsarakkoa jota joku painaa. Myös liitoskivut ovat vähän ikävämpi seuralainen, mutta olen ruvennut välttämään tilanteita, joista aiheutuu pahimmat liitoskivut.
Lähdemme mieheni kanssa Oulun Edeniin lomailemaan pariksi yöksi hiihtoloman alussa ja odotan reissua jo ihan innolla. Siellä pääsee vesiympäristöön, joka on minulle nykyään hyvin mieleinen. Pääsee ravintolaan, ostoksille ja hotelliin asustamaan. Voi vain lorvia ja lomailla ja tehdä kaikkea "luksusta" (ei ehkä luksusta kaikille, mutta meille kyllä). Pieni irtiotto arjesta ennen viimeistä raskauden rutistusta ja synnytystä sekä varmaan viimeinen kaksin tehty reissu jokuseen hetkeen. Nauttikaamme siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti