Mahankasvatusta ja biletilanteita.

Nyt alkaa tuntumaan sille, että vatsakumpu on jo vähän kasvanut tai ainakin pullahtaa esiin millä hetkellä hyvänsä. Vatsamakkaroiden alla navasta alaspäin tuntuu jotain outoa ja kovempaa. Siellä se tinttura taitaa kasvaa. Maha on muutenkin muuttunut niin oudon malliseksi. Voi kyllä johtua siitäkin, että lihasmassa on alkanut pehmetä ja muuttua läskiksi töiden lopettamisen jälkeen.

Olen tullut vähän höpsöksi liikkeiden suhteen. Aina kun olen pitkällään ja aloillani koitan oikein keskittyä, jos tuntuisi jotain uutta ja ihmeellistä. Vielä ei ole tullut tuloksia ja sitten kun tätä jatkaa tarpeeksi pitkään, niin tuleekin vainoharhaiseksi ja tuntee liikkeet vain omassa päässään.

Kuvotus helpottaa aina vain enemmän ja enemmän. Väsymys painaa päälle lähes päivittäin, mutta yleensä en anna sille valtaa. Porskutan vaan. Eilen nukuin päikkärit, oli kyllä aika luksusta.

Mistä johtuu, että toisinaan ylävatsaan kertyy paineentuntua ja koko vatsanalue muuttuu ihan kovaksi ja pinkeileväksi. Ilmasta, ummetuksesta, lihaksista? Kuulostaako tutulle?

Tänään on taas näytön paikka. Lähdemme perinteiselle mökkiviikonlopulla porukalla ja minä siis taas katson vierestä, kun muut vetävät kännit. Voin olla ihan normaalisti baarissa selvinpäin tai jos ihmiset ottavat kotosalla sen muutaman, mutta eri tilanteita on tämmöiset yleiset, odotetut ryyppysessiot. Risteilylläkin kiristelin aluksi hampaita, mutta kun sain holittomasta siideristä psykologisen korvikkeen, niin helpotti. Pitänee mökillekkin muutama törppö siideriä varata mukaan. Tupakkaa tekee mieli aika ajoin, varsinkin tällaisissa tilanteissa missä normaalisti polttaisi tai jos ottaa vähän aivoon, mutta vielä olen pysynyt täysin savuttoma. Ja tiedän, että ensimmäisen tupakan maku olisi niin järjettömän kuvottava, että taidampa suosiolla jättää väliin.

Baby on board!

Tosi pieni lapsukaisemme pääsi jo elämänsä ensimmäiselle risteilylle. Sitten voidaan sanoa, kun se alkaa laivalle ruinaamaan, että sehän on jo koettu. Tuliaisenkin Moosekselle toimme, vaikka pieni itsekkin oli reissussa. Ostettiin sellainen puolen metrin mittainen valkoinen Silja line hylje. Käytiin Turku-Tukholma 24h risteilyllä. Eipä taida tarvita selvinpäin lähteä toiste tuommoiselle reissulle katsomaan, kun muut vetää viinaa ja kuuntelemaan kännisiä jorinoita. Muuten oli ihan mukavaa. Ihmettelin vain koko matkan kovasti, että miten ihmiset tuovat niin tosi pieniä lapsia la-su yöksi laovalle ja antavat niiden vielä riehua laivan baarissa lähes puoleen yöhön. Jotenkin ei itselle tulisi mieleen moinen. Eri asia on sitten lähteä ala-aste-ikäisten kanssa reissuun ja antaa lupa valvoa vähän pidempään, mutta että ihan taaperot sinne kännikalojen sekaan kirmaamaan; ei ollut kivaa katsottavaa.

Reissulla meinasi vähän mahaa juilia, joka varmaan johtui melko paljosta istumisesta ja korkkareilla kävelystä. Yöunetkaan eivät olleet kovin kummoiset. Olon tasoitteluun mennee pari päivää; tuntuu lähes kuin olisi vähän kohmelo vaikka sen ei lieni pitäisi olla mahdollista limpparilla, mehulla, vedellä, holittomalla sissulla ja holittomalla kuoharilla. Yöunien puute ja rankka reissu siis lienee syypäitä tähän "krapulaan".

Olot on tällä hetkellä tosi mainiot muuten. Pahoinvointia ei enää juurikaan ole; välillä lievää etomista. Väsymys on hellittänyt melko paljon ; vain vakioväsymys puolenpäivän jälkeen, mutta sekin menee hetken perästä ohi. Vatsassa tuntuu outo paine, joka lienee johtuu kohdun kasvusta ja sen painautumisesta häpyluuta vasten, vai onko tähän jotain muita teorioita?

Tajusin juuri, että jo puolentoista kuukauden päästä ollaan puolessa välissä raskautta. Aika menee hurjaa vauhtia. Mitenkähän tässä pysyy itse perässä?

Näköhavainto.

Siellä se oli. Pikku Mooses. Nukahteli välillä ja sitten jatkoi taas pyörimistään. Olipa hellyttävää katsottavaa. Tutkimus kesti aika pitkään, kun Mooses ei ollut oikein yhteistyöhaluinen; meni vain tosi perälle ja käänti meille selkänsä. Hoitajakin jo sanoi, että on aika hankala tapaus. Koitettiin yskimistä, joka ei kyllä auttanut mitään; olen ollut yskäinen jo useita päiviä, niin on Mooseskin jo varmaan tottunut. Välillä hypähtelin huoneessa ilman housuja oman puutumiseni ja lapsen hereille saamisen takia. Lopputulokset kuitenkin kaikista hankaluuksista huolimatta olivat seuraavat:

Pää-perämitta 68mm
Päänympärys 20mm
Niskaturvoke 1,3mm
Downin riski 1:12000

Menoreissu oli melkoinen, koska luulin, että minulta halutaan pissanäyte ja olin sitten aamusta asti kintut ristissä. Eipä haluttu. Täti koitti ensin vatsapeitteiden päältä, mutta siitä ei tullut mitään. Sen jälkeen pääsin onneksi pissalle; oli muuten tosi vapauttava kokemus. Eikös vatsanpeitteiden päältä ultraamiseenkin ole parempi jos rakossa on tavaraa?

Nyt on todella helpottunut olo. Olen ihan onnesta mykkyrällä. Ja oli todella ihana nähdä ihan oikean vauvan näköinen olento sisällään. Siltikkin uskon kaiken todeksi varmaan vasta sitten, kun vatsa kasvaa ja liikkeet tuntuu.

Ostettiin jo eilen sitten vauva-kirjakin, kun nyt nähtiin, että ihan oikeasti siellä on pieni ihminen tuloillaan. Kohta en varmaan enää malta pitää näppejäni erossa kaikesta vauvatavarasta mitenkään.

Lähtö niskaturvokeultraan.

Se on nyt menoa. Himppusen jännittää, en tiedä edes, että mikä, mutta kuitenkin. En edes tiennyt jännittäväni ennen kuin valvoin osan viime yöstä ja näin sekavia unia. Tänään illalla ollaan siis paljon viisaampia kaikesta. Nyt hampaanpesulle.

Tyhmätyhmätyhmä nainen!!!

Miksi ihminen ei voi vain olla kurkkimatta joka helkkarin nettisivulle? Minkä takia pitää väen vängällä tunkea itsensä sinne foorumille, jossa puhutaan keskenmenoista? Joku kertoi saaneensa keskenmenon viikoilla 15+jotain. Minä kun ajattelin nyt helpottua, kun tuli 12 täyteen. Onneksi maanantaina on se ultraääni. Tämän typerän lueskelun jälkeen en saa varmaan rauhaa koko viikonloppuna. Tyhmä minä!!

Himot ne on hiirelläkin.

Nyt on taittu ensimmäiset himotukset havaita. Smurffilimppari ja mysli rasvattomalla maidolla. Ei näitä kuitenkaan päivittäin ole vielä tarvinnut saada.

Tänään 11+6, huomenna saa huokaista hetken aikaa :)

Minulle sopivaa.

Tämä työttömänä (siis vielä sairaslomalla) oleminen tuli kyllä juuri sopivaan paikkaan. Olen lauhkea kuin lammas ja stressi on nolla. Kun vaan vielä muistaisin töitä etsiessäni, että en stressaisi siitä. Pidin jo eilen lomapäivän työnhausta, etten tule ihan mökkihöperöksi. Kävin kuopiossa shoppailemassa hyvän ystäväni kanssa ja sorruin ihan himppusen ostamaan vaatteita, vaikka niin ei kyllä pitänyt käydä.

Ostin pari kivaa toppia, jotka käyvät hyvin illanistujaisiin ja jos tulee vielä eksyttyä baareihin. Toiseen mahtuu vielä vatsaakin himppusen. Löysin tosi mehevästä alennuksestä huputtoman hupparin, jossa on pieni reikä hihassa. Otin ihan tarkoitukselle numeroa liian ison, niin ei jää ainakaan heti kittanaksi. Löysin myös vallan hurmaavan violetin hyvin ilmavan villatakin, jonka helmat ovat sivuilta polveen ja selästä kankuille. Hankala selittää. Sitten paras löytöni, sortumiseni, käytännön ostos (en tiedä mitä tämä on eniten); ostin kahdet äitiyshousut, koska olivat niin hyviä jalassa ja paremman näköisiä, kuin yhdetkään tällä hetkellä kaapista löytyvät normaalihousut. Ostin ne jo muotoutumaan ja ihan arkikäyttöönkin, koska joudun jo availemaan vatsakivun vuoksi nappeja ja vetoketjuja jos istun pitkiä aikoja normifarkuissa.

Pitkiä istumisia voi ollakkin edessä, sillä laitoin juuri menemään hakemuksen sosiaali- ja terveysalan valmentavalle kurssille. Kestäisi juuri sopivasti maaliskuun puoleen väliin. Äippärin jälkeen voisi sitten miettiä, että mitä tässä elämässään oikein tekisi.

Maanantai jännittää ja ihastuttaa ja odotuttaa. Ei siihen onneksi enää pitkä aika ole. Koko KYS on vaan niin vieras laitos, äitiyspolista puhumattakaan, että hui.

Raskauden kanssa on muuten mennyt nyt tosi hyvin. Ei ole kummia kipuja, ei pahoinvointia juurikaan ja väsymyskin alkaa pikkuhiljaa hellittämään. Tällä viikolla on koskenut vähän turhan usein päähän, mutta johtunee lienee todella räkäisestä ja yskäisestä olosta. Muuten nautin täysin rinnoin(jotka muuten vaativat taas kohta ostamaan isommat liivit).

Helpotus.

Nyt olen iloinen. Mooseskaan ei vihlo vatsaan enää niin paljoa. Irtisanouduin työstäni ja lopetin sitä myöten stressaamisen. Olin viimeiset viikot niin hermona töissä, että pelkäsin jo keskenmenoa. Vatsaan vihloi välillä melko rajustikkin, jos oli todella huono päivä. Onneksi oli voimaa ja uskallusta ottaa harppaus tuntemattomaan, jopa ehkä vähän tyhjän päälle. Tästä lähden uuteen nousuun ja uuteen kivaan työpaikkaan, jota en kylläkään ole vielä löytänyt. Olen kuitenkin onneni huipulla. Ja äippäri alkaa kuitenkin jo maaliskuun lopussa, joten eihän tässä pitkään tarvitse miettiä.

Pikkuisella lienee kaikki reilassa, kun ei ole mitään normaalista poikkeavaa tapahtunut. Välillä vihloo ja päivittäin oksettaa. Väsymys on valtaisa, tai ei enää niin valtaisa kuin viikko sitten. Ehkäpä tämä helpottaa kohta. Tänään on kuitenkin jo rv 10+6 ja eikös vaivojen pitäisi toisen kolmanneksen alussa helpottaa? Tai ainakin yleensä, ei kaiketi kaikilla. Toivotaan, että minä kuulun näihin helpottujiin.

Niskaturvokeultra on 18.10, eli puolentoista viikon päästä. Sitten nähdään lopultakin ihan pienen ihmisen näköinen ihme. Edellisessä ultrassa Mooses oli vielä mallia katkarapu. Odotan ultraa innolla ja haluaisin soittaa KYS:lle ja hoputtaa vähäsen. Kromosomipoikkeavuuspelolle en ole antanut tilaa, siellä se sitten selviää, että onko kaikki hyvin.

En ole viimeiseen pariin viikkoon juuri edes muistanut olevani raskaana, joten tännekkään ei juuri ole ilmaantunut tekstiä. Ehkä olen kaiken stressin keskellä halunnut sulkea asian pois mielestäni, etten ainakaan revi siitä lisästressiä. Nyt olen alkanut taas ajattelemaan enemmän raskautta ja hoivailemaan vielä kasvamatonta masuani.

Olen miettinyt paljon, että miten pärjäämme lapsen kanssa ja tuleeko meistä hyvät vanhemmat. Joka kerta päädyn siihen tulokseen, että kyllä vanhemmuuteen kasvaa jo raskauden mukana ja lapsen mukana sitten viimeistään. Vaistojen ja järjen matkassa päässee pitkälle ja onhan meillä toki suvut puolillaan vanhempia, jotka varmasti osaavat auttaa jos nyt tulee ihan mahdoton tenkkapoo vastaan.

Olen nyt hoitamassa kummitytärtä, joka on kuumeillut alkuviikon. Toivottavasti tänään alkaa neitonen jo parantumaan. Mukava olla avuksi tärkeille ihmisille. Sisko ja lankokin näyttävät olevan mielissään vierailustani ja minullekkin tämä on mitä mainioin irtiotto normaaliin arkeen. Empähän ole kotona stressaamassa ja miettimässä tekemättömiä töitä, joiden hoitamiseen pitäisi kerätä voimia.

Odotan vatsan kasvua ihan hulluna. Tiedän sen, että viimeiset kaksi kuukautta sutkuilen ja haluan mahastani pois, mutta tahtosin silti jo pallon kasvavan. Ja tahtoisin tuntea liikkeet jo pian. Mitenkähän pysyn housuissani kaiken tämän odottamisen kanssa?