Kaiken muun lisäksi vielä pelottaakin!

Ei pitäs lukee mitään vauvalehtiä. Yhden Vauvan ostin ja totta kai siinä puhutaan ensin kohdun ulkopuolisista raskauksista ja sitte siihen vielä joku synnytystarina perään. Ei siinä synnytyksessä mitään hirveen pelottavaa oo. Minun ajatukset synnytystä kohtaan muuttu oikeestaan heti plussatestin jälkeen. Ennen se oli kauhee asia ja nyt se tuntuu vaan sille pienelle elämän hetkelle johon liittyy enemmän kipua, mutta josta palkitaan. Voihan nämä aatokset tietysti muuttua monia kertoja vielä raskauden edetessä.

Vauva-lehdessä tosiaan oli artikkeli kohdun ulkopuolisista raskauksista. Luultavasti ultraan asti olen varma, että tämän on pakko olla sellainen. Se murtaisi minut. Pakko silti olla peloton ja koittaa uskoa, että kaikki on hyvin. Voi muuten mennä mieliala maahan ja ruokavalio pyllyksilleen jos tässä vaipuu synkkyyteen.

Jeejee, eilisistä luumuista oli apua. On nimittäin raskausummetus jo puskenut päälle, ikävää sellainen. Onneksi kuitenkin tykkään kuivaluumuista, kun niillä saa vaivaan helpotuksen jo seuraavalle aamulle. Onko muuten ihan normaalia, että pierettää enemmän kuin normaalisti?

Voin joutua jättämään kahvin kokonaan. Se aiheuttaa ilman raskauttakin varsinkin aamulla vähän kakomista. Nyt on menty vaihtelevalla menestyksellä. Joskus yököttää, joskus ei. Mutta vielä ei kuitenkaan ole tullut seinä vastaan, enkä edes tiedä miten selviäisin ilman kahvia. Pitää juoda silloin, kun hyvälle tuntuu.

Lopetin nyt sitten tupakoinnin positiivisen testin tehtyäni. Ei ole ollut mitään hankaluuksia. Ei mitään nikkareita. Muitten tupakansavut eivät tuoksu houkuttelevilta, vaan joskus ihan vaan tupakalle ja joskus yököttävälle. Onneksi tuli testattua viime keväänä se, että voinko lopettaa kuin seinään. Olinkin silloin 5kk polttamatta selvinpäin ja rillutellessakin poltin joka kerta vähemmän. En haluaisi raskauden jälkeenkään aloittaa uudelleen. Sitäpaitsi tiedän, että ensimmäiset tupakat maistuu niin järkyttävän pahalle, että parempi miettiä kaksi kertaa.

Tänään on rv 5+0. Mooseksen sydän alkaa kaiketi lyömään joskus ensi viikon aluilla. Kummaa, että tuolla masussa ihan oikeasti kasvaa ja kehittyy joku pieni tyyppi. Rakas tuleva lapsosemme.

Laihdutusmietteitä.

Pohdiskelen täällä, että saankohan enää laihduttaa, kuten tein ennen plussausta. Laihdutin kiloklubin avulla ja päivässä saatava kalorimäärä oli vain vajaat 1700kcl. Nyt muutin asetuksiin, että en halua laihduttaa, mutta haluan säilyttää nykypainoni ja kalorimäärä pomppasi yli 2300 kaloriin päivässä. Hurja määrä, enhän minä nuin paljon enempää jaksa syödä. Olen melko iso ihminen, joten mahdollista on, että paino saa pudota vähäsen. Tai en tiedä. Laittelin jo kiloklubin foorumillekkin pohdintoja, jospa sieltä saisi jotain vastauksia. Tai viimeistään neuvolasta ainakin.

Varattuja aikoja.

Huihui. Tänään sitten soitin neuvolaan. Oli aika jännää. Eka lääkäri/ultra on 15.9 eli viikolla 7+5 ja eka neuvola 20.9 eli 8+3. Siihen asti pitäis vielä jotenkin malttaa oottaa, että saa jotain konkreettista käsiinsä. Jännittää kaikki.

Aloitettiin kauhea suunnittelu yhdelle lisähuoneelle ja autotallin muuntamiseksi varastokäyttöön. Ainakin ehditään kaikki tehdä, kun ajoissa aloitetaan. Ja kun paikallaan ei malta olla kuitenkaan, niin käytetään nyt sitten voimat johonkin muuhun kuin joutavaan vouhkaamiseen.

Mooses on tänään ollut melko kivuton tapaus. Vähän juili mahasta, kun kannoin puita liiteriin. Lepuutin sitten välillä, ettei mene ihan rehkimiseksi. Ja mieheni oli vieressä "vahtimassa". Tänään ei iltapahoinvointiakaan ole ilmennyt, ainakaan vielä.

Aion tehdä uuden testin vielä parin päivän sisällä. Ihan vaan varalta.

Plussa.

Se mullisti elämän. Se itketti ja nauratti yhtäaikaa. Se oli jotain ihan hirmuisen omituisen ihanan sekavaa ja pökerryttävän epätodellista. Kaksi viivaa raskaustestissä. Miehen kanssa kaulailut ja suuteloinnit, yhdessä ihmettelyt ja sekavat puhelut molempien siskoille. Siitä se lähti. Tai siinä vaiheessa me pääsimme kärryille. Onhan tätä toivottu ja odotettu ja tehty ja yritetty. Kun lopultakin lopetimme turhan miettimisen ja vaan nautimme, niin kävikin näin. Nyt sitten olla onnesta ihan mykkyrällä. Pelätään tulevaisuutta. Opetellaan uutta. Pistetään ajatuksia uusiksi.

210810 oli siis plussauspäivä. Tilanne ei tullut ihan puun takaa, mutta eipä paljon muutenkaan. Tästä alkaa matka, jonka kaikki toivovat menevän hyvin. Matka, joka tulee mullistamaan elämämme. Matka jonka aikana kolme ihmistä kasvaa valtavasti.

Aloitan tämän "päiväkirjan" heti näin alussa. Ensi alkuun kirjoitan tätä ihan omaksi ilokseni. Sitten jossain vaiheessa tulen paljastamaan tämän muillekkin. En tiedä, koska se on. Varmaan sitten, kun ollaan ns. "varmoilla vesillä". Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa tulen näyttämään tämän myös "Moosekselle", ellei tämä ole siihen mennessä kadonnut johonkin bittiavaruuden syövereihin. Haluan taatusti myös itse kerrata joskus, mille kaikki on juuri siollä hetkellä tuntunut. Muistot kun eivät aina toimi niin.

Nyt päällimmäiset tunteet ovat ilo, jännitys, epäusko ja jotkin pelot. Huomenna soitan neuvolaan ja varaan ajan ensikäynnille. Siihen on kyllä jokunen viikko, kun www.vau.fi sivuston laskurin mukaan olen nyt 4+2 ja ensimmäinen neuvola on kai joskus viikolla 8. Sitä odotellaan innolla. Ensi oireettkin ovat jo ilmaantuneet; nukuttaa, mahaan koskee ja iltaisin oksettaa. Kahvikaan ei maistu, onneksi. Ilmeisesti kuuluu taudinkuvaan. Ja olen oireistakin vain onnellinen, tiedämpähän tämän olevan totta.

Tästä alkaa vanhemmuuteen kasvaminen.