torstai 31. maaliskuuta 2011

Sairaalakassin ihmettelyä.

Netistä löytyy ilmeisen monta tapaa varautua sairaalareissuun. En nyt sitten oikein tiedä onko parempi varautua tilanteeseen kuin tilanteeseen vai mennä vähällä; tosin onhan siinä kauppoja KYS:n lähellä, joista mies voi sitten tuoda puuttuvia. Näillä pärjännee?


- Kamera latureineen
- Neuvolakortti
- Kännykän laturi
- Kauratyyny (vai onkohan KYS:llä?)
- Imetysliivit, liivinsuojuksia, rintakumit
- Hygieniavermeet
- Parit pikkarit ja sukat (mukavuussyistä)

Ajattelin poistua sairaalasta samoissa vaatteissa missä sinne menenkin; tuskimpa housut kuitenkaan ihan tuulen mukaan lähtee ja autollahan sitä kuitenkin kuljetaan. Jos saadaan perhehuone, niin miehelle lienee hyvä ottaa mukaan vaikka vaihtopaita, -alkkarit ja -sukat, hammasharja ja dödö.

Kai nyt tuolla setillä pitäisi yhdestä sairaalareissusta selvitä?

Viimeisimmät mahakuvat ja kotiutumisvaatetta tiiperolle.

Maha 35+0
Maha 35+5

 Mooseksen kotiutumisvatteet


Eli kotitutumisvaatteiksi pikkuihmiselle ajattelin ottaa pingviini-bodyn ja puolipotkarit. Välipukuna menköön velourinen housu+huppari-yhdistelmä ja päälle ajattelin tyrkätä tuon äippärin vanuhaalarin. Mukana myös ihan ohuet tumput, paksummat tumput, villatöppöset, kypärämyssy ja tavallinen ohut pipo. Vaikuttaako ihan järkevälle kelivaralla mietitylle ratkaisulle?

Siivousbuumin hillintää.

Käden venäyttämisen muodossa nimittäin. Eilen vedetyt kohtalaisen komeat rempulat Tokmannin parkkipaikalla aiheuttivat käden venähtämisen, joten kaappien siivous -eihän se toki mahdotonta olisi yhdelläkään kädellä- saa nyt jäädä hetkeksi. Lähdin suoraan miehen kyydillä tk:lle ja olin ihan varma, että murtunuthan tuo ranne on. Onneksi ei ole; kiittäisinkö tästä nyt sitten raskaus aikana iskenyttä piimänjuontihinkuani. En myöskään lyönyt päätäni tai satuttanut selkääni ja mikä tärkeintä vatsa ei ottanut osumaa. Lääkäri kuitenkin tutki vatsan ja sydänäänet kaiken varalta, löytämättä kuitenkaan mitään vikaa. Erityistä tarkkailua käski suorittamaan jos alkaa koskea johonkin mihin ei ennen ole koskenut tai lapsi lopettaa liikkumisen. Onneksi kuitenkin kaikki tuntuu ihan normaalille kättä lukuunottamatta. Onneksi sain vain lastan käteeni, jota ei kuulema ole pakko pitää jos kokee pärjäävänsä ilman; tällakin hetkellä olen ilman, mutta pitää se taas myöhemmin laittaa paikalleen, etten tule rasittaneeksi kättä liikaa.

Tulin siihen tulokseen, että eilinen siivousvillitykseni johtui ylimääräisestä energialatauksesta, jonka aiheutti siskon luona viettämäni hemmotteluloma. Siskoon on iskenyt lievä "purkkibuumi", jonka myötä pääsin testeriksi useilla voiteille, hoidoille ja geeleille. Yliannostusta en kuitenkaan saanut ja kotiin tullessa oli ihanan rento ja hemmoteltu olo. Reissussa valelin siis itse itseäni suihkussa kaikella ihanan tuoksuisella, sisko hoiti käteni kuntoon ja laittoi jalkarasvaakin, meikkasi ja naamioi ja näiden lisäksi sain vielä kosmetologinkin kätten kosketuksen kasvoihini ja jalkoihini. Hemmotusta oli siis yllinkyllin; olisipa ihanaa jos olisi joku kotihoitaja, itse kun olen melko laiska laittamaan edes käsirasvaa.

Eilisen tärähdyksen pelästyttämänä taidan todellakin pistää sairaalakassin kasaan ihan kohta. Tuntuu, että vatsa valahti jotenkin alaspäin, mutta saatan vain kuvitella. Varmempi pakata kuitenkin kassi jo nyt, että se on sitten valmiina jos tulee kiire lähtö. Meiltä on synnytyssairaalaan kuitenkin reilu 70km matka ajettavana, sekin ottaa aikansa.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Etiäinen.

Jos minusta tuntuu sille, että lapsi syntyy etuajassa, niin syntyykö se? Hirveän vahva tunne ennenaikaisesta synnytyksestä ja se vain voimistuu päivä päivältä. Eilen jo melkein pakkasin sairaalakassin, tänään jää varmaan se 'melkein'-kortti käyttämättä ja tosiaan pistän nyssäkän kasaan äkkilähtöä odottelemaan. Kaikki tämä voi myös johtua siitä etten enää millään malttaisi odottaa. Vauvamahakin tuntuu niin valtavan suurelle, että kai siellä ainakin 5 kiloinen asukki on. Tähän etuaikaisuuden vahvaan tunteeseen myös varmaan liittyy tämän aamua vallassa ollut hinku siivota joka kaappi, joka tästä torpasta löytyy. Olen kuskannut tavaroita ja järjestellyt niitä, loninut ja heittänyt menemään; olen kyllä saanut lisää tilaakin ilmestymään kuin tyhjästä - tosin kohta olen kaiken aikaansaamani tyhjän tilan myös täyttänyt. Onneksi kohta sentään pääsen hierojalle, että jää jotain tekemistä vielä huomisellekkin.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Arvonta!

Bongasin tällaisen :) Aika ihkuja sisätossuja pienille!

http://oimutsimutsi.blogspot.com/2011/03/arvonnassa.html

Mahakeskeistä.

Minuun varmaan kohta jo kyllästytään. Olen huomannut puhuvani vain mahasta, raskaudesta, vauvasta masussa ja vauvasta syntyneenä, ristiäisistä, vauva-arjen eri puolista. Ymmärrän itseäni kyllä siinä mieleen, että LA on jo kuukauden päässä ja lapsukainen voi putkahtaa maailmaan milloin vain; on kai normaalia valmentautua henkisesti ja keräämällä ympäristöstään uusia ajatuksia ja näkökulmia. Myös aamuisin toivotan huomenet vatsalla usein ennen miestäni, samoin viimeiset hyvän yön sivelyt saa outokumpu. Television katselu menee harakoille, kun on vatsan pomppushowta tarjolla. Ehkäpä kaikki rakkaus, jota tälle kumpareelle jaan ulottuu myös Moosekseen ja hän tuntee olevansa toivottu ja rakastettu lapsi, joka pääsee osaksi -tai keskipisteeksi- onnellista pientä perhettä.

Jos olen jo vatsani kanssa näin huumeissa, niin miten voinkaan päästää pikkunyyttiä silmistäni sekunniksikaan?

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Väärä hälytys (taas/onneksi).

Eipä ollut taaskaan mitään raskausmyrkytystä, onneksi. Verenpaineet hyvät ja pissa on kuulemma tosi puhdas (mitä se sitten tarkoittaakin). Kontorolliinhan jouduin maanantaisen neukkakäynnin vuoksi, jolloin katsoivat että on paino noussut ihan hirveästi. Syy tähänkin löytyi neuvolasta; kävin maanantaina eri tätin vaakalla kuin yleensä ja sepä näyttääkin kilon ja 50g enemmän kuin se jolla yleensä käyn. Eilen minut punnittiin molemmilla ja senkin enemmän näyttävän mukaan paino oli pudonnut maanantaista 200g ja sitten vielä vakituisella vaakallani saatiin yli kilon pienempi tulos; eli ei hätiä mitiä.

Nyt joudun luovuttamaan vesiurheilun raskauden loppuajaksi. Sain neuvolotätiltä luvan käydä vielä tämän viikon ja jos tuntuu hyvälle niin ensi viikon. Ei tuntunut hyvälle. Vatsani on pyöristynyt niin valtavaksi, etten saa vesijuoksuvyötä pysymään oikealla korkeudella enkä uskalla hirttää sitä kauhean tiukkaan kiinni, joten kainaloistahan se löytyi. Koetin myös laittaa vyön alavatsalle jossa se kyllä pysyi, mutta aiheutti kipuja jo viiden minuutin juoksun jälkeen. Hylkäsin sitten vyön ja pulikoin vaan, mutta se pulikointikin pingertää jo mahaa aikalailla. Jos ui mahallaan niin tuntuu, että vesi litistää vatsaa ylöspäin selkärankaa vasten ja ahdistaa ihan hirveästi ja selällään on vaara hukkua, kun olen niin notkoselkäinen ja vatsa haluaa kellua vähän liiankin ponnekkaasti. Eli vesileikit jäävät nyt sitten raskauskilojen karistamiseen saakka.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Tältäkö se tuntuu?

Olen ehtinyt olemaan yhden päivän lomalla siten, että ei sinänsä ollut mitään tekemistä. Voi tauti, että olikin pitkä päivä. Heräsin hyvissä ajoin ja vietin oikein rennon aamupalatuokion tietokoneella, suunnittelin siivoavani - en siivonnut vaan järjestelin, aloitin puuduksissani tekemään kassia kahvipaketeista, seilasin koneella ja puhuin puhelimessa. Tunnit matelivat ihan hirveän hitaasti, kun ei oikein tiennyt mitä huvittaisi tehdä. Kun mies tuli kotiin joskus neljän.viiden maissa, niin ilta hurahti valtavan nopeasti. Ehkä tähänkin tottuu ja oppii keksimään tekemistä tyhjästä..? Onneksi nyt on tekemistä loppuviikolle ja ensi viikon alulle. Ja on minulla jo jokunen asia listalla, joita voin tehdä tylsyyden ja inspiraation kohdatessa.

- Ristiäiskorttien askartelu
- Vaatekaapin siivous
- Ikkunan pesu (lähipiiri ei puolla tätä ajatusta; varsinkin kun mellä ei ole kunnon keittiöjakkaraa)
- Kahvikassi (aloitettu siis jo, mutta ei valmistu hetkessä - hyvä vain)
- Viherpiiperrös esim. kasvihuonekasvien taimien kasvatus

Huomasin eilen, että olen sen verran unelias ja jo fyysisesti väsynyt, että ihan mukavaa on välillä vain lepäilläkkin. Olen myös päättänyt, että en edes yritä siivota koko taloa väkisin jos ei huvita tai kärsi vatsakipujen puolesta; olen jo pari kertaa saanut imuroinnilla ihan hirveän olon itselleni, joten ehkä jätän sen miehelleni.

On hankala olla jouten, kun tähän ikään mennessä ei ole juurikaan lomia pitänyt. Asennoitumis- ja tottumiskysymys tämä varmaan on. Nautin kuitenkin, kun voin tehdä muista riippumatta asioita ja viettää aikaa missä tahdon ilman velvotteita. Lapsen syntymän jälkeen tällainen ei sitten olekkaan mahdollista varmaan ihan hetkeen, joten pitää nyt opetella nauttimaan tästä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Neuvola+lääkäri 34+3

Näin siellä sitten kävi. Odoteltiin vuoroa neuvolaan; menin jostain syystä ihan kipsiin, kun meidät noukkikin huoneeseensa toisen alueen neukkatäti ja ilmoitti vielä, että hänen alueensa lääkäri tutkii tilanteeni. Taas ihan uusia naamoja ja ihmisiä, jotka eivät tunne minua; ärsyttävää. Unohdin sitten tuon vuoksi kysyä kaikkia asioita mitä piti, esim. vesijuoksun jatkamista; soitinkin sitten tänään omalle tätille ja hän sanoi, että vielä voin pari viikkoa käydä ja sitten jättää homman muille.

Mukavia ei juurikaan turistu, kun olin kaiketi vähän ylimääräinen tutkittava sille päivälle. Painosta tuli hiukkasen ihmettelyä, kun oli noussut tosi reippaasti taas (oltiin kyllä lähes koko viikonloppu kahvitteluhöttösellä ravinnolla ja vaaka oli eri kuin yleensä) ja sen vuoksi käynkin kontrollissa uudemman kerran torstaina. Kontrollikäynnin varaamiseen vaikutti myös näkemäni mustat pisteet; välillä näyttää kuin mäkäräisparven keskellä olisi.

Verenpaine 118/73
SF-mitta 32,5
Painonmuutos g/vko 2577
Pissa puhdas
Raivotarjonta
Syke ja liikkeet ++
Kohdunsuu kiinteä/kiinni

Lääkäri tutki minut hyvin pikaisesti ja totesi, ettei vielä vaikuttaisi olevan syntymässä. Ultralla katseltiin lapsukaista ja saatiin nyt sitten melkoinen varmuus tyttölapsesta (jopa minun maallikonsilmäni erotti, että ei se ainakaan poika ole); mutta sehän jo tiedettiinkin. Painoarviota emme saaneet, eivät kuulema tee niitä tuossa (missäs sitten?). Ilmeisesti mitään vikaa mistään ei löytynyt, kun ei se täti mitään maininnut.

Tänään nyt sitten alkoi se äitiysloma; tuntuu kummalle ja vähän haikealle, mutta kuitenkin innolla odottavalle. Sain töistä ihanat Arabian Mymmeli kahvikupin ja murokulhon sekä lasten tekemän kortin. Harmi vaan, kun yli puolet lapsista oli kaatunut kuumeen takia vuoteeseen. Käyn kuitenkin jo varmaan torstaina eskarilla äimistelemässä, niin josko sitten näkisin niitä jotka eivät tänään olleet paikalla. Näin hyvin minä maltan kotonani pysyä...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Minne ne oikein häviää..

Vielä joudun sen verran naputtamaan, että ihmettelen tännekkin päivien kulumista. Minne hiiteen ne häviää? 2 päivää töitä ja 40 päivää laskettuun. jestas sentään. Pitää varmaan oikeasti alkaa kohta jo sairaalakassia katselemaan. Tosin veikkaisin, että päivät muuttuvat melko pitkiksi kun jään kotiin ja mies käy töissä. Kertokaas kokeneet; hidastuuko päivien kulku äippärin alkaessa?

Mahatar.

34+1 ja purkkikaapin sotkuinen todellisuus.

Muumit hyökkäävät!

Eilen oli nyt sitten lopultakin se synnytysvalmennus. Aikoinaan uskoin, että vielä nykyäänkin naiset puhisevat ringissä miestensä tukemina ohjaajan silmien alla, mutta asian oikea laita on kyllä selvinnyt minulle jo hyvän aikaa sitten.

3 tuntia auditoriossa istumista ja PowerPoint-esityksen seuraamista. Sama olisi vielä ollut pitää valmennus ilman vetäjää, sillä hämpä ei muita juttuja puhunutkaan kuin PowerPointissa mainitut. Olen perehtynyt synnytykseen ja kivunlievitykseen jo aikalailla, joten en nyt tiedä tarjosiko valmennus mitään muuta uutta, kuin oman synnytyssairaalani käytäntöjä; ne sitten tulivatkin tarpeeseen, että osaa edes oikeasta ovesta sisälle ja osaa muutenkin hahmottaa, että missä mennään.

Synnytysviedeon katsoimme, se oli ihan kiinnostava; ei suinkaan pelottava ja niskakarvoja pystyyn nostattava niinkuin kaikki väittävät. Sanoisinko, että sellaista touhua mitä nyt olen kuvitellutkin synnytyksen olevan. Monet ovat minulle etukäteen sanoneet, että sitä videota ei halua nähdä. Venyyhän siinä naisen alapää toki uskomattomiin mittoihin ja toiminta näyttää sille kuin nainen koettaisi kakata melonia, mutta turha sitä on kauhistella, itsekkin moiseen koitokseen joudun joka tapauksessa.

Eniten melkein kiinnitin huomiota koko valmennuksen aikana oman asentoni vaihteluun ja Mooseksen mekkalointiin. Pistin merkillä myös, että taisin olla porukan isovatsaisin nainen; pelottavaa. Ylipäätään minusta oli hirveän outo tilanne olla n. 30 muun raskaana olevan naisen kanssa samassa suljetussa tilassa, ehkä jopa hieman pelottavaa. Olen kuitenkin ollut koko raskausajan raskaana ilman, että kukaan läheinen tuttava olisi yhtäaikaa ja pikkukaupungissa ei muutenkaan tule pallomahaa vastaan edes viikottain. Tuo taisi jäädä once-in-a-lifetime-kokemukseksi; ei kai seuraavan lapsen kohdalla enää valmennettavaksi toinna työntyä.

Meitä huvitti mieheni kanssa parkkihallissa, että porukan isovatsaisin nainen on ainoa joka kiipeää kuskin pukille. Tähän löytyy selitys edellisestä merkinnästä. Mieheni ajoi kyllä KYS:lle, mutta minä ohjastin meidät sitten ostosparatiiseja kohti. Saa nähdä miten pitkään vielä pystyy ajamaan; vielä ei ainakaan tunnu siltä, että pitäisi lopettaa.

Parin viikon päähän varattu neuvolalääkäri siirtyikin huomiselle lääkärin loman vuoksi. Nyt sitten nähdään varmaan uä-kuvaa, ehkä saadaan painoarviota, kuullaan onko paikat kypsyneet lainkaan ja muuta koottua. Kivan jännittävää.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Oloja Oulusta.

Rentoutumisloma oli rentouttava, kuten asiaan kuului. Oli ihana vain olla pari päivää siten ettei itse tarvitse miettiä, että "pitäs siivota, pitäs tehä ruokaa, pitäs nuokin laittaa tuonne ja pitäs lähtee sinne". Ei oikeastaan tehty mitään kovin järkevää. Pari visiittiä allasosastolla vakuutti meidät kylpylän lapsiperhelähtöisyydestä. Pelkille aikuisille ei juurikaan ollut tarjolla muuta kuin poreet, mutta siellä sitten kellittiinkin ihan urakalla. Ravintolan ruoat olivat loistavia, listalta ja buffasta. Huone oli viihtyisä ja peti pehmeä. Kävimme myös ennen lähtöämme hoitolan puolella, minä intialaisessa päähieronnassa ja mies stressiniskahieronnassa. Intialainen päähieronta voi kuulema käynnistää synnytyksen raskauden lopulla tehtynä, mutta uskalsivat tehdä minulle tuon hieronnan, kun LA on vasta puolentoista kuukauden päässä. Rentoutti ihanasti; hyvää vastapainoa klassiselle "murjontahieronnalle" jossa käyn kerran kuussa.

Ajomatkat menivät mukavasti mennen tullen. Mennessä pysähdeltiin usein ja ajeltiin kaikenlaisia pikkuteitä pitkin, mutta tullessa tultiin yhdellä pysähdyksellä valtatien kautta. Ei ollut edes hankala istua autossa niin pitkään, kun vain muisti vaihtaa välillä asentoa. Mies ajoi pitkistä taipaleista suurimman osan ja minä hoidin kaupunkiautoilun; mieheni ei ole asunut isommassa kaupungissa kovin pitkään ja senkin ajan ilman ajokorttia, joten olemme todenneet viisaimmaksi, että hyödynnämme minun kaupunkiajokokemustani. Oulun keskusta tosin oli outo ja vieras ja ihan ihmeellinen, mutta selvittiimpä siitäkin. Tietomaan parkki (käytiin olemassa lapsia ja lapsenmielisiä) löydettiin usean yksisuuntaisen ohituksen jälkeen ja keskustasta parkkia etsiessä ja sieltä pois sompaillessa taisi olla melko samat sävelet. "Ai tästä ei pääsekkään", "Millä kaistalla minun muka pitäs olla?" ja "Eihän tästä saa kääntyä!" olivat paljon käytettyjä lausahduksia keskusta-ajossa. Silti selvittiin ilman poliisikontaktia, kolareita, yliajoja tai muista kommervenkkejä.

Oulun keskusta oli jalankulkijallekkin outo, ainakin kun ei oikein ollut mitään mitä haluttaisiin ostaa. Saatiin ostoskassiin kissanminttua, tuttinauha, pullopinsetit, pari peliä miehelle ja herkkuja hotellille eli eipä juuri mitään. Edestakaisin toimettomana kävely saikin minulle aikamoiset vatsakivut ja kiristykset. Totesin, että jätän keskustoissa pyörimisen loppuraskauden ajaksi minimiin ja palaan shoppailuelämään sitten joskus. Yleensäkkin ostelen suurimman osan vaatteista ja paljon muustakin netin kautta, kun on nuo isot kaupungit sen verran kaukana meiltä. Nyt en edes viitsi itselleni katsella mitään, en raskausajalle enkä muutenkaan; hukkaanhan vain rahani pistäisin.

Useampaa päivää en tässä tilassa olisi reissussa enää kulumaan. En kuitenkaan osaa olla pitkään toimettomana ja mummokävelylenkkejä voin tehdä kotonakin. Shoppailussa ei tällä hetkellä ole järkeä ja kylpylän puoli ilostuttaa varmaan enemmän sitten kunhan Mooses on vähän isompi. Reissu kuitenkin rentoutti tekemättömyydellään ja sitähän sinne Ouluun lähdettiin hakemaankin.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Neuvola 32+6

Eilen oli neuvolakäynti, jonka seurauksena toivotusti ja ehkä odotetustikkin todettiin, että kaikki on hyvin. Pölpötin kuin papupata ja nauratin neuvolatätiä. Hän jo kysäisikin, että onko sukuni yhtä puheliasta ja saako mieheni meillä puheenvuoroa ollenkaan. Neuvolatäti uskoi, että huumorintajullani pärjään läpi loppuraskauden vaivojen ja kestän mahdollisen yliaikaisuudenkin. Toivotaan näin.

Neuvolakäynnin satoa

Hemppari 128
Verenpaine 118/71
Painonmuutos/vko +241g (kahden viikon takaisesta)
SF-mitta 31
Pissa puhdas
Lapsi raivotarjonnassa edelleen
Syke ja liikkeet ++

Uusi aika varattiin parin viikon päähän ja neuvolallääkäri kolmen viikon päähän.

Keskusteltiin melko mojovista liitoskivuistani ja neuvolatäti arveli, että minulla on päässyt liitokset jotenkin tulehtumaan. Kaiketi ihan normaalia, mutta kivuliasta. Ei ainakaan vielä passittanut lääkärille vaan käski välttämään kaikkea, mikä aiheuttaa kipuja. Kipuni ovat siis lähinnä sen tuntuisia kuin koko hävyn seutu olisi tulehtuneella avohaavalla tai hakattu todella pahaksi. Pahin kipu sijaitsee häpyluussa, mutta siitäpä se sitten mukavasti säteileekin koko lähiympäristöön. Seisomaan noustessani tunne on kuin polkupyörän tangolle putoaminen. Mutta kuulunee siis asiaan, joten kestän tämän kuin mies. Voinhan sitten lääkäriltä kysäistä, kun on se tarkastus jokusen viikon päästä.

Muuten olot on mainiot ja mielikin iloinen ja pirteä. Olen suhtautunut sekä fyysisiin, että henkisiin koetuksiin tämä-kuuluu-asiaan-eikä-kestä-enää-pitkäänkään-asenteella ja pärjännyt ihan kivasti. Tiedän, että synnytyssalissa syliin saatava lapsi on kaiken tämän arvoinen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Muumi.

Masu mahtava 31+5

Kevättä rinnoissa ja muruja niitten alla.

Ihana kevät! Tervetuloa! Sinua on odotettu!

Se, että kevät tulee, tarkoittaa minulle montaa asiaa. Talvi loppuu, työt päättyy, vauva syntyy, "uusi" elämä alkaa meidän perheessä. Tätä olen odottanut koko pitkän talven ja päivien pidetessä alan huomaamaan, että päivät myös vähenevät. 9 työpäivää jäljellä ennen äitiyslomaa ja laskettuun aikaan on enää alle 60 päivää. Kaikki tapahtuukin jo ihan kohta!

Viimeinen kuukausi on hurahtanut tosi vauhdilla, kun olen ollut vain jossain odotuspöllyssä; olen kuukauden päivät vain silitellyt mahaani ja tehnyt henkistä valmentautumista. Ehkäpä juuri tämä olotila saikin minut malttamaan yli pimeän talven ja kovien pakkasten. Nyt kun päivät ovat valaistuneet olen alkanut huomaamaan vähän muitakin asioita kuin mahani. Suunnittelen kesän kasvihuonekasvatuksia ja koetan keksiä itselleni sopivaa alaa opiskeltavaksi äippärin jälkeen. Olen myös ruvennut taas kiinnittämään huomiota enemmän liikkumiseen.

Huomiota pitäisi myös kiinnittää syömiseen. Ihan koko ajan on nälkä. Rasittavaa. Pitäis osata sitten syödä vain joku yksi pieni asia, mutta harvoimpa se onnistuu; tuo nenän alla oleva luukku kun on niin helppo työntää täyteen milloin mitäkin mössöä. En kuitenkaan edelleenkään syömisistä tai painosta ole alkanut stressaamaan. Pudotampahan sitten raskauden jälkeen jokusen ylimääräisen kilon matkasta pois.

Pikku-ihminen on hauska otus. Se vain mylläilee kaikki päivät ja kutkuttelee kylkiluitani. Välillä vain jään haaveilemaan katsellen vatsani hytkymistä ja pomppimista. Kuvittelen vain millainen tiipero minun ja mieheni yhteisestä rakkaudesta on saatu aikaiseksi. Eihän näillä geeneillä voi tulla kuin hyvä, vai mitä?

Pääosin oloni on hyvä sekä henkisesti, että fyysisesti. On toki pahojakin päiviä ja kivuliaita tuntemuksia, mutta pääosin tämä on ihan kivaa. Kaikki kuitenkin kuuluu raskauteen; en missään vaiheessa odottanutkaan tämän olevan mitään kokoaikaista mukavuutta. Ikävimpiä oloja tarjoilevat varmaan kävellessä tai ponnistellessa vatsan pinnassa tuntuvat suonenvetomaiset kivut (mitä lie?) ja toistuva hervoton paine alamahassa; tuntuu kuin kaikki navasta alaspäin olisi täynnä olevaa virtsarakkoa jota joku painaa. Myös liitoskivut ovat vähän ikävämpi seuralainen, mutta olen ruvennut välttämään tilanteita, joista aiheutuu pahimmat liitoskivut.

Lähdemme mieheni kanssa Oulun Edeniin lomailemaan pariksi yöksi hiihtoloman alussa ja odotan reissua jo ihan innolla. Siellä pääsee vesiympäristöön, joka on minulle nykyään hyvin mieleinen. Pääsee ravintolaan, ostoksille ja hotelliin asustamaan. Voi vain lorvia ja lomailla ja tehdä kaikkea "luksusta" (ei ehkä luksusta kaikille, mutta meille kyllä). Pieni irtiotto arjesta ennen viimeistä raskauden rutistusta ja synnytystä sekä varmaan viimeinen kaksin tehty reissu jokuseen hetkeen. Nauttikaamme siitä!