Jouluporinaa ja vuoden vaihteen touhuja.

Siinä se joulu sitten meni ja kohta on tämä vuosikin jo ohitse. Päivät kuluvat ihan hirmuista kyytiä, ei oikein meinaa perässä pysyä.

Joulun olimme kotona perheen kesken, kuten aiemmin kerroinkin. Pääosin kaikki meni hyvin, joitain pieniä kriisejä lukuunottamatta; tosin niistäkin selvittiin ilman välikohtauksia. Aika jonka vietimme kotona, oli ihan sopiva, ehkä yhden yön vähemmänkin olisi voinut olla, mutta sukulaisvierailut venyttivät reissua yhden yön verran. Eipähän tuota kuitenkaan tule perheen kanssa turhan usein oltua, niin ei passaa jupista.

Mooses oppi potkimaan joulun aikaan ihan kunnolla. En ole ainakaan ennen huomannut, että liikkeet näkyisivät vatsan päälle tai tuntenut niitä. Joulupäivänä saatiin varma havainto ja mieskin sai tuntea osansa. Sen jälkeen mylläkkä onkin ollut ihan mahdotonta; tuntuu ja näkyy tosi hyvin. Tottuukohan tähän ollenkaan vai hämmästeleekö pientä ihmistä aina vain sen liikkuessa?

Joulun aikaan myös tuli esille ihan uusi juttu; ei kannata syödä vatsaansa liian täyteen, koska luultavammin juuri sen jälkeen perillinen kääntyy vatsassa pystyasentoon kutistaen vatsalaukun tilavuuden pienemmäksi. Voin kertoa, että aiheutti pieniä oksettavia oloja jouluisen ylensyönnin lomassa tällainen kääntyily.

Olen ollut tämän väliviikon lomalla. Minun piti muistaakseni olla hirveän ahkera ja maalata lastenhuoneen laipio. En jaksanut enkä viitsinyt. Totesin, että haluan vain lomailla. Väsyttää ja veltostuttaa. En ole tehnyt juurikaan mitään, paitsi restauroinut vanhoista toppahousuista äitiysmalliset, pitänyt kodin yleisilmeen hyvänä ja saattanut loppuun yhden palapelin. Ihan tarpeeksi työtä lomalaiselle.

Tänään on uuden vuoden aatto, vaikka ei sille juuri tunnukkaan. Meille tulee muutama kaveri saunomaan ja iltaa istumaan. Pyöräytän pienen salaatin illaksi ja muuta en aio tehdä. Yöllä voisi valaa tinat ja koittaa bongata edes jokusen paukun. Kuulostaa kotoisalle ja rennolle. En aio luvata taaskaan mitään, koska en kuitenkaan saa mitään pidettyä. Tulee vaan pahempi morkkin epäonnistumisesta jos se on kytketty pidettäväksi tarkoitettuun lupaukseen. Parempi toimia vain niinkuin hyvältä tuntuu.

Nyt siirryn veitsen varteen paukuttelemaan salaattia illaksi.
Toivotan kaikille vallan mainiota uutta vuotta 2011 ja riemullista vuoden vaihteen juhlistamista! :)

Arvonta! :)

Tällaisesta osoitteesta löytyy mukavainen arvonta! :)

http://myperfectlife-emmy.blogspot.com/2010/12/arvonta.html

Osallistukaahan, palkinto on vallan hurmaava!

Sä saat potkut.

Kaikki ovat aina sitä mieltä, että lapset on joko nyrkkeilijöitä tai jalkapalloilijoita kovan nujuamisen vuoksi. Meille taitaa tulla Hjallis Harkimo; "sä saat potkut" tuntuu olevan joka päivälle sopiva lausahdus. Pikkuisella on tietyt ajat milloin nujutaan; alan jo odottelemaan, jos liikkeet eivät ole alkaneet vielä parin tunnin viiveellä "normaaliin" nähden. Kyllä ne sieltä kuitenkin aina tulevat ja joka kerta voimakkaampina.

Kaikesta päätelleen siis lapsi kasvaa ja kehittyy kuten pitääkin. Ainakin neuvolasta saadut oppaat ovat tähän asti pitäneet kutinsa. Nyt vatsa kasvaa jo hallitsemattomasti ja tuntuu joka päivä hiukkasen suuremmalle. Tietysti vatsan kokoon vaikuttaa sekin, että kuinka päin siellä ollaan. Pikkukaveri keksi jokunen päivä sitten, että äitiä on kiva ahdistaa ja kiusata kääntymällä pitkittäin navan ja selkärangan väliin, tuntuu melko omituiselle ja kiristää koko vatsaa.

Joulun jälkeen pääsen työstämään lastenhuonetta taas seuraavalle asteelle. Laipio kaipaa maalia ja kun se on sinne suoritettu, niin pääseekin kasaamaan vaatekaapin pikkuisen vaatteille. Huoneesta ei oikeastaan puutu kohta mitään. Ja huoneellahan ei edes olisi kiire, eihän Mooses heti sinne kuitenkaan muuta. Stressiä asiasta ei siis ole, mutta hirvittävä into ja laittamisinto on. Yksi lipasto odottaa autotallissa ratkaisua, että kuinka sen suhteen toimitaan; siitä pitäisi hioa entiset maalit pinnasta pois, käsitellä pinta uudestaan ja luultavasti myös tehdä pientä puutyötä. Meillä ei ole tiloja moiseen, enkä muutenkaan uskaltaisi moista tehdä jos vaikka pilaisinkin vanhan hienon lipaston. Haluan sen kuitenkin joskus käyttöön, niin jotain pitäisi keksiä. Pitänee jättää tämän pohtiminen ensi vuodelle, asia kun ei kuitenkaan ole millään muotoa kiireellinen.

Nyt alan pakkaamaan kimpsuja ja kampsuja ja kissoja ja lahjoja ja valmistaudun joulun viettoon kotipuolessa. Pieni potkija lähtee siis mummolaan potkimaan ja viettämään "ensimmäistä jouluaan".

Toivotamme kaikille ihanaa ja lämpöistä joulua!

Rakenneultra ja kivuista riippumaton raskausylistys.

Turhaanpa sitä rakenneultraa nyt ihan niin paljon jännitti, ainakin nyt kun jälkikäteen miettii. Mutta eipähän sitä etukäteen tiennyt, mitä tuleman pitää.

Missään ei ollut mitään vikaa. Sikiön koko vastaa raskausviikkoja, aivot näyttivät hyvälle, sydän toimii kuten pitääkin, iho oli ehjä, nenäluu ja kaikki mitä siellä nyt tutkittiinkaan oli ihan kunnossa. Lapsiveden määrä, sikiön liikket ja syke olivat normaalit ja painoarvioksi annettiin 385g. Kaveri ei taaskaan ollut ihan hirvittävän yhteistyöhaluinen, varsinkaan kun sydäntä ja selän nahan eheyttä tutkittiin, mutta onneksi hän alkaa olemaan jo niin iso ettei ultraajaa karkuunkaan pääse.

Hassun näköinen nykerönenä taitaa tulla. Ylähuuli pitkällä se siellä olla pötkötteli ja potkiskeli. Saa nähdä, että onko ylähuuli vielä yhtä törö, kun maailmaan tullaan. Eipähän tuosta ultrakuvasta voi ihan tarkkaa selkoa saada kasvonpiirteistä, joten en luo mitään ennakkoajatuksia. Sukupuolen kanssa mennään tällä hetkellä melko sukupuolineutraaleilla linjoilla; enempi se nyt näyttäisi Moosettarelle kuin Moosekselle, mutta ultrakuvakin voi olla erehtyväinen, joten en vieläkään ala täyttämään kaappeja vaaleanpunaisella pitsiunelmalla. Ihan yhtä tervetullut on kumman sukupuolen edustaja hyvänsä. Ja tulevaisuuttakin ajatellen unisex on viisautta, eihän sitä koskaan tiedä, että mitä tässä vuosien saatossa vielä maailmaan tuleekaan puserrettua.

Nyt kun sirpula alkaa saamaan vähän kokoa, niin alkaa jo vatsastakin huomaamaan raskauden. Ei ehkä niinkään koosta (tai kyllä siitäkin kaikki muut paitsi minä), mutta kiputilat kielivät muutoksista elimistössä. Nopeat nousut tuolilta saattavat aiheuttaa vain kipua nivuseen tai sitten koko vatsan alueen oudon lihasrepäisyn, kyljen kääntäminen varsinkin oikealle tuottaa suonenvetomaista kipua vatsan vasemmalle puolelle ja kyykkimiset, kumartelut, pitkään polvet kohtua ylempänä istumiset ja muut vatsaa kippuraan vetävät liikkeet tuntuvat aivan sille kuin pissattaisi ihan hirveästi ja posahtamistilassa oleva rakko alkaisi jo jostain vatsan tietämiltä. Joskus koko vatsassa on myös sama tunne, kuin mikä on jos pieru kiertää oikein imakasta. Pääsääntöisesti kuitenkin tuntuu vain siltä kuin jotakin ekstraa olisi ilmestynyt navan tietämille. Kipuja ei esiinny päivittäin, eikä edes joka toinen päivä ja ajatuksissani on kyllä sellainen kuva raskaudesta, että ei elimistö voi käydä läpi näin suuria muutoksia täysin ilman kipuja.

Jos koko raskausaika menee yhtä vähillä vaivoilla ja ongelmilla niin voisin olla aina raskaana. Raskaus saa minut huikean paljon itsevarmemmaksi, tehokkaammaksi ja stressittömämmäksi. Ihana olotila!

Rakennejännitys.

Jestas sentään! Kova oli koitos nukkua viimekkin yönä, mutta eipä juuri tuottanut tulosta. 7 tuntia on itsessään kyllä paljon, mutta unen laatu ei ollut mitenkään erityisen kehuttavaa, joten sama oli nousta jo neljältä. Koko yö meni ultraunia nähdessä ja heräillessä kelloa katsomaan. En osaa enää muutenkaan nukkua kovin pitkään ja näemmä jännitystilanteissa en sitäkään vertaa.

En ole edes tiedostanut jännittäväni noin paljon, mutta se jännityksen määrä näemmä yöllä paljastuu. Unet eivät onneksi olleet juurikaan ahdistavia. Oikeastaan en edes muista muuta kuin unen, jossa ultrakuvat annettiin mukaan näytöllä ja varastosta sai hakea vielä hyllyn, johon näyttö mahtui. Oli muuten hankala kasata se hylly, ei kotona ymmärretty mitenkään, että kuinka se toimii. Loppuaika sitten koitettiin varmaan saada näkymään vauvaa, joka ei halunnut näyttäytyä tai selvittää sukupuolta, joka ei halunnut selvitä.

Tänään siis luvassa retki Kuopioon rakenneultran kautta tontturetkille. Toivottavasti eivät anna KYS:ltä näyttöjä tai hyllyjä mukaan, ei mahdu muuten tontutukset autoon ollenkaan.

Pyöreät päivät.

Mooseksella oli eilen pyöreät "synttärit": 20+0! Sen kunniaksi olikin oikea potkupäivä, taisi olla pienellä bileet pystyssä. Muutenkin nyt on ollut jo monta päivää aikamoista elämää ja tosi selkeitä liikkeitä. Siellä se pieni kasvaa ja kehittyy.

Tajusin äsken, että tästä ne viikot sitten vaan vähenee, pahoin pelkään että liiankin nopeasti. Kohta huomaankin olevani synnärillä ähkimässä. En osaa vieläkään juurikaan pelätä tulevaa. Totta kai minua jännittää synnytys ja äitinä olo, mutta olen ilmeisen hyvin kasvanut raskauteni mukana.

Pyöreät päivät otsikolla viittaan myös olomuotooni. En ole suinkaan pyöreä vauvamahan ansiosta. Näytän sille, kuin minulle olisi kasvanut valtava kaljamaha. Nyt pitää ihan tosissaan alkaa hillitsemään töissä napostelua ja lisäämään liikuntaa. En ottaisi mielelläni enää kovin montaa lisäkiloa tai löysää tavaraa vyötäisilleni. Itsestähän se vain on kiinni. Motivaatio varsinaiseen laihduttamiseen on tiessään, mutta itsehillintää napostelun suhteen on petrattava.

Mieskin alkaa näkemään jo unia vauvasta. Viime yönä unessa oli syntynyt poika. Itse en ole nähnyt itse lasta unissani, mutta suvun vanhat ja viisaat ovat käyneet sukupuolesta puhumassa, ristiriitaisesti tosin. Olen vallan odottavassa tilassa tiistaisen rakenneultran suhteen. Toivotaan, että Mooses vilauttaa sen verran selvästi, että ei jäisi arvailujen varaan mitään. Tosin olen kuitenkin yhtä iloinen tytöstä tai pojasta, eikä kaapissa ole juurikaan selkeästi jomman kumman sukupuolen vaatteita eli toisaalta ei haittaa vaikka sukupuoli jäisi yllätykseksi. Saa nyt nähdä. Aiempien ultraäänien ja muitten perusteella en laskisi paljon sen varaan, että lapsi haluaisi meille kunnolla näyttäytyä; ennenkin kun on ollut aika erakkomainen ja halunnut vain piiloutua tutkimusvälineiltä.

Nyt lähden lauantai-aamun raikkaaseen talvisäähän ulkoilemaan ja pyöreyttä karkottamaan.

Neuvola 18+4, harjotussuppareita ja muita mölinöitä.

Tänneppä ei ole tekstiä ilmaantunut sitten viime käynnin.. Olipa hyvä vitsi heti näin aamutuimaan.

Neuvola siis taas oli ja meni ilman suurempia kommelluksia. Muuten ei mistään ollut mitään sanomista, mutta paino on ehkä noussut turhan paljon. Sen tiesin kyllä itsekkin, kädet kun tuppaavat ihan yksistään käymään työpaikan aamu- ja välipalapöydässä nappailemassa pöydän antimia päättömän hölötyksen lomassa. Pitäisi ehkä jollekkin työkaverille antaa karttakeppi ja pyytää lyömään näpeille, että huonolla itsekurilla varustetun ihmisen napostelu loppuisi. Tämä ongelma on minulla ilmennyt kyllä jo ennen raskauttakin eli suoranaisesti ei ole kyse siitä, että antaisin itselleni luvan syödä miten vain raskaana ollessa. Kaikilla kai on joku paha tapa?
Eikä siellä neukassakaan vielä huolestumaan aleta. Pitää vaan nyt pitää näpit aisoissa, niin ei nousisi tuo paino enää paljoa lisää. Muuten nauvolekäynti näytti suurinpiirtein tältä:

Sikiön syke 140
Liikkeet ok
Hemppari 125 (ilman lisärautaa)
Verenpaineet 122/72
Pissa puhdas
Kohtu tuntuu tuossa het navan alapuolella

Hempparin noinkin hyvänä pysymistä lienee edesauttanut hivenen liiallinen maksamakkaran syönti (jota en kylläkään neuvolassa kertonut) ja yksi ihanan syntinen salatuokio maksalaatikon kanssa. En ole ihan hirveän tosissani ottanut kaikkia ruokarajoituksia; hulluksi kai sitä tulisi, jos ei mitään saisi syödä. Menee siis aurajuustot, sulatejuustot, maksamakkara, jouluna syön taatusti suolakalaa. Enhän minä mitään noista kuitenkaan ihan päätöttämänä vetele nassuuni, vaan silloin tällöin.

Viikko sitten lauantaina, elikkäs viikoilla 18+1 tuli ekat harjoitussupparit. Ainakin kovasti oletan, että niistä oli kysymys. Itiö oli myllännyt koko päivän ihan hulluna, enemmän kuin ikinä ennen ja illalla alkoi ensin kiristämään selkää, sen jälkeen vatsaan ja loppui hetkessä. Näitä kiristyksiä tuli ehkä puolen kymmentä parissa kymmenessä minuutissa ja rauhoittuivat sillä kun söin, lepäilin ja hieroin massua. Olisiko näille jotain muita loogisia selityksiä, kuin harjoitussupparit?

Liikkeet tuntuvat jo melko selkeästi paikoilleen asettuessa. Vaatii kuitenkin ilmeisesti sen, että Mooses ei potki minua selkäpuolella; on nimittäin välillä pitkiäkin aikoja jolloin en tunne mitään.

Mahakumpu tuntuu kovana pallona tuolla jossain pehmeän vararasvakerroksen alla. Kovalla alustalla vatsallaan oleminen ei tule enää kysymykseen; tuntuu sille kuin olisi esim. oluttölkki vatsan alla. Pehmeällä voin vielä pötkötellä surutta. Onkohan normaalia, että kaikki muut huomaavat raskausmahan, mutta itse olen sitä mieltä, että vatsa on vain turvonnut ja lihonut eikä yhtään ihanan pömpön näköinen? Tuntuu, että kaikilla muilla on ihana maha näillä viikoilla! Epistä.

Vauvatavaraa alkaa olemaan jo jonkinverran ja vielä jonkin verran puuttuukin. Turvakaukalo, hoitotaso, imetystyyny, pienet vaatteet ja muita hipleitä on. Puuttuvia on isompia on pinnari ja vaunut. Tosin melko varmasti miehen kummi/serkku työntää puoliomaisuutta mukaan seuraavalla visiitillä eli en rupea vielä hötkyilemään puuttuvien objektien perään.

Rakenneultraa saisi odotella vielä viikon, eniten varmaan jännittää, että selviääkö sukupuoli. Seuraava neuvola on rv 22+3 ja silloin saan raskaustodistuksen ja sitten voikin ruveta kelan lappuja täyttämään innolla ja sen jälkeen odottelemaan äitiyspakkausta (olen jo netistä vähän vakoillut 2010 pakkausta, senhän ilman muuta saan, kun näin alkuvuodesta on laskettu).

Nyt kiidän vetämään toppahousuja jalkaan ja nyhtämään siniristilippua salkoon itsenäisyyspäivän liputusta varten.

Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille!