lauantai 30. huhtikuuta 2011

Psykologiaa.

Eilisen lasketun ajan vaikutus olotilaani oli jonkinmoinen. Jomotti selkää, vatsa kireili, nivuset tuntuivat leviävän entisestään, ruoansulatus oli sekaisin. Tänä aamuna oireista ei ole jäljellä mitään. Oliko kaikki vain lasketun ajan aiheuttamaa alitajuista itsensä huijaamista?

Koetin eilen evästää miestäni synnytyksen varalle sen suhteen, että mitä minulle voi kannattaa tehdä jos menen ihan tolkuttomaksi ja menetän otteen koko tilanteesta. Vaikea vain evästää miestä, kun ei itsekkään osaa edes kuvitella minkälainen koitos on edessä fyysiseltä tai henkiseltä puolelta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kommunikaatiolla, tiimityöllä ja luottamuksella päästään jo melko pitkälle. Mieheni olisi nyt vain luotettava myös itseensä ettei sitten ala siellä suotta empimään ja epäilemään ettei osaa olla avuksi.

Tänään voisi olla paikallaan pieni puutarhashoppailu. En tiedä miten innokas olen istumaan Kuopioon asti autossa, mutta sormeni syyhyävät Kodin Terralle niin kovaa, että en taida voida hillitä itseäni. Pitää varata sairaalakassi mukaan, jos vaikka jäätäisiin sille reissullemme. Voisin koettaa joskus päivitellä puutarhajuttuja tuonne normiblogini puolelle. Tervetuloa vaan sitäkin lukemaan; siellä tapahtuu nykyään melko harvakseltaan ja asiat koskevat joskus henkisen puolen hommia, joskus arkipuuhia, joskus harrasteita - eli kyseessä on mamman ihan oma blogi.

Nyt aion iskeä hammakseni anopin leipomaan munkkirinkilään ja aamukahvikuppiin, haaveilla puutarhoista ja iltagrillailuista. Hyvää vappua kaikille!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Pupu tuli tiensä päähän.

THE DAY on täällä. Raskauslaskurin pikku-pupu on kulkenut tiensä loppuun ja laskuri kertoo, että tänään on raskausviikko 40+0. Luultavasti tästä syystä viime yö tuntui jotenkin normaalia pidemmälle. Nukuin kyllä mainiosti, mutta luulen alitajuisesti odottaneeni jotain tapahtuvan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut; ei supistuksia, ei lapsivesiä, ei limatulppaa. Enhän toki voi tietää mitä päivä tuo vielä tullessaan, mutta nyt ensisijaisesti ajattelin varautua ruokakauppareissuun, postiasioiden hoitoon ja ehkä puutarhareissuunkin. Huomenna kuumennamme vappuaaton kunniaksi grilliä holittomasti (tai ehkä miehelle voin yhden suoda) ja pohdimme myös, että olisiko hyvä päivä käydä pyörähtämässä Kodin Terrassa vähän massiivisemmilla puutarhaostoksilla.

Elämä siis jatkuu normaalisti vaikka laskettu aika lirvahtaisikin sivu suun - olenhan varautunut siihen, että takaraja on 15.5. Tuo päivä olisikin hyvä synnytyspäivä. Kyseessä on kaatuneitten muistopäivä, joka sopisi kaltaiselleni kömpelölle ranteensa venäyttejälle kuin nenä päähän ja lisäksi kihlasormuksiimme on kaiverrettu kyseinen päivämäärä vuonna 2008. Jos esikoislapsi syntyisi kihlauksen vuosipäivänä, niin haluaisin ehdottomasti saman päivämäärän myös joskus tulevaan vihkisormukseeni.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Miten ihana herätä!

Löysin ratkaisun jokaöiseen nivuskipupulmaani n. 30-40 cm päästä nukkumapaikastani. Meillä on 160cm leveä sänky, yleensä mieheni nukkuu kapeasti ehkä 50cm levyisellä kaistaleella, minä keskellä sänkyä leveästi ja kissa toisella puolellani jos sattuu sisällä olemaan. Viime yöksi hilasin runkoni sinne ns. oikealle omalle paikalleni, jopa vähän liioitellun reunaan - syy tähän oli se, että yöllisille vessareissuille lähtö on paljon helpompaa, jos voi vain kierähtää sängystä jalat edellä lattialle sen sijaan, että mönkisi selällään matona puolen sängyn poikki. Ilmeisesti sängyn keskiosa on reilusti pehmeämpi kuin reuna ja luulenkin tästä olevan minulle apua. Viime yö oli melko mainio: sain käännettyä kylkeä kivuttomasti, en edes herännyt joka kerta. Aamulla totesin, että nivusiin ei koske lainkaan ja pääsen heti noustuani kävelemään normaalisti - normaalisti siis kävelen aamuisin kuin minulla olisi pentanque-kuula jossain sisälläni. Voi mitä ihanuutta loppuraskaus tuleekaan olemaan nyt kun tämän helpotuksen keksin!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Neuvola 39+4 - Hyvä päivä!

No nyt! Sain päivämääriä; siis ihan takarajoja. Nyt ajattelen su 15.5. (rv 42+2) (kaatuneitten muistopäivä - liekkö sitten hyvä vai huono enne..?) ihan viimoisena takarajana. Viisastuin neuvolakäynnillä jopa niinkin paljon, että ke 11.5. eli kun viikkoja on kasassa 41+5 painelemme ilman ajanvarausta tai puhelinsoittoa KYS:lle aamuyhdeksältä näyttäytymään ja tutkittavaksi - siis jos ollaan vielä yhtenä kappaleena. Lapsi ja paikkojen kypsyys tutkitaan ja sen mukaan sitten laitetaan meidät kotiin tai käynnistykseen. Jos päädytään vielä siltä reissulta kotiin, niin kahden päivän päästä käydään uudestaan näytillä ja taas toimitaan samoin; kotiin tai käynnistykseen, jos kotiin niin kahden päivän päästä uusintaan. Kolmas kerta jää kuulema monilla käymättä, mutta jos sinne asti venyy, niin käynnistävät jo "väkisin". Eli uusi "laskettu aikani" on siis 15.5.

Muuten neuvolakäynti oli taas ihan vaan rutiinireissu - joskin aikaa venähti taas hyvä tovi, kun pitkästä aikaa pääsin oman vakkaritätini kynsiin eli kälättämään, höröttämään ja pohtimaan raskautta/äitiyttä/parisuhdetta syvällisemmältä kantilta. Jostain syystä neuvolatäti arveli taas, että minulla varmaan riittää huumoria tilanteeseen kuin tilanteeseen - asialla lienee jotain tekemistä sen kanssa, että hän nauroi sanakäänteilleni ja jutuilleni taas ihan vedet silmissä (kummallakohan on vikaa päässä enemmän...?)

Kaikki oli taas hyvin ja painokin oli tippunut 400g edelliskerran 1400g nousun jälkeen. Kuulemma ihan normaalia. Tämmöisiä juttuja siis kaikenkaikkiaan raapusteltiin äitiyskorttiin:

Verenpaine 118/72
Painonmuutos -408g/vko
Syke ja liikkeet hyvät
Pissa puhdas
Raivotarjonta
Turvotus +
Kohdunpohja 36cm (tää on nyt ylärajalla menossa)

Kaikki on siis mitä mainioimmin edelleen jos nivusten reistaamista ei lasketa, mutta kuten jo viimeksi totesin niin pakkohan loppuraskaudessa on joku hankaluus olla. Helpolla kuitenkin olen kaiken kaikkiaan päässyt, kun ei ollut alussa juurikaan pahoinvointia, ei missään vaiheessa hirveää väsymystä, ei kauhean vaikeita liitoskipuja, ei selkäongelmia ja ennen kaikkea ei juuri minkäälaista stressiä. Myös minäkuva ja itsetunto ovat olleet paremmassa reilassa kuin ikinä. Toivottavasti saan saman henkisen vireen pidettyä päällä myös lapsen syntymän jälkeen, enkä taas vaivu huonon itsetunnon mutakuoppaan.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ei mitään.

Ei yhtikäs mitään edistystä. Olen pääsiäisenpyhien aikaan haravoinut, kyykkinyt, kumarrellut, konttaillut, myllännyt, könynnyt autoja siivotessa, kuokkinut ja lapioinut eikä tämänkään vertainen toiminta ole aiheuttanut pienintäkään edistyksen tuntua synnytyksen osalta. Piha kyllä on mainiossa kunnossa, mutta maha se vain on ja pysyy. Pari supistusta olen bongannut, mutta ihan yksittäisiä ja pieniä vain. Huomenna on neuvola; olin jo salaa toivonut ettei sinne tarvitsisi enää mennä. Toisaalta, mitäs minä tässä kiirehdin - parempi vain ajatella, että laskettu aika on sillä päivämäärällä, kun napsahtaa kaksi viikkoa yliaikaa - ehkä onnistun sillä huijaamaan itseäni olemaan odottamatta niin kärsimättömänä.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Vielä viikko - tai kolme.

Vielä olisi vajaa viikko laskettuun ja mahdollisesti siis kolme viikkoa odotusta jäljellä. Luultavasti nivuseni tekevät lopullisen tiltin ennen synnytystä, oli se sitten miten lähellä tahansa. Viime yönä sängystä nouseminen ei meinannut onnistua lainkaan, kun vasen nivunen jumitti ja kipuili armottomasti. Mutta tulin siihen tulokseen, että parempi nivusjumi kuin paskana oleva selkä. Selkäni puolesta pelkäsin raskautumista, koska ennen raskautta se oli aika ajoin kovastikkin kipeä noidannuolen ja pienen välilevyn pullistuman takia, mutta ilmeisesti kehoni painopiste on muuttunut raskauden aikana selän kannalta parempaan suuntaan ja saan nauttia raskaudestani ilman selkäkipuja. Joku ikävämpi vaiva loppuraskauteenhan on pakko liittyä, olkoon se minun kohdallani sitten tuo nivuskipu.

Eilen bongattu tähän asti napakoin supistus, muttei sitäkään vielä kivuliaaksi voi kutsua ja loppuikin ihan hetkessä. Eipä tainnut mennä munimiseksi tämä pääsiäinen. Ehkäpä sitten palloilen vapun sairaalalla.

Pitkäperjantai - Pitkä maha 39+0

torstai 21. huhtikuuta 2011

Neuvola 38+5, mummolointia ja lentsua.

Nyt on reissut heitetty. Olimme siis sikoni ja hänen tyttärensä kanssa kaksi yötä vanhempiemme luona - nykyään kyllä tulee kutsuttua äitiä ja isää mummoksi ja papaksi ja paikkaa mummolaksi. Siskoni tytär on kyllä sellainen hassuttelija, että ei sille voi kuin nauraa. Osaa se kiukutellakkin, mutta kukapa kohta 2-vuotias ei osaisi. Ihana lapsi; meinaa vaan pyöreässä kunnossa olevan tätin kunto loppua, mutta onneksi joku onkin aina minun lisäkseni tyttöä katsomassa ongelma- ja nostelutilanteiden varalta. Oli muutenkin mukava olla pari päivää eri ympäristössä kuin normaalisti. Kului päivät nopeasti ja osasin kuitenkin ottaa rennosti, enkä koko ajan ollut siivoamassa niinkuin kotona teen. Kovasti tuntuvat vanhempani jo odottavan Mooseksenkin maailmaan tuloa, eivät taida edes ihan kaikkea malttamattomuuttaan näyttää minulle. Myös tuleva täti on ilmaissut innostuksensa asian suhteen ja veikkaampa, että hänestä ja hänen tyttärestään voi tulla melkoinen lapsenhoidon tehotiimi.

Luulin selviäväni koko raskauden ilman flunssaa, mutta nyt se pirulainen taitaa iskeä. Toivottavasti kuitenkin selätän tämän räkätaudin nenäkannulla ja saan kurkkukipuun helpotusta Panadol-Hotista. En millään malttaisi sairastaa tuloillaan olevia pitkiä pyhiä, kun olisi niin paljon kaikkea voisi tehdä miekkosen kanssa. Mutta jos tauti vie, niin se vie; kunhan ei vain tarvitse kipeänä synnyttämään lähteä. Ei tätä ole vielä pitkään jatkunut, pari päivää jomottanut poskionteloita, jonka arvelin johtuvan siitepölystä ja eilen alkoi kurkkukipu, joka vain tuntui voimistuvan päivän mittaan ja yöllä kurkku olikin välillä jo tosi kipeä.

Mooses on alkanut joko huiskamaan käsillään/kyynärpäillään tai pyörittelemään hartioitaan, koska nyt parin päivän ajan tunnen jotain kummaa möyrintää ihan tuolla navan alapuolella. Ehkäpä se pieni ihminen siellä kaivautuu lähtökuoppiinsa. Myös pyllyllä ja jaloilla pingertäminen on ollut taas ihan mahdotonta; taitaa olla hiukkasen ahdasta toisella. Tulisi jo tähän maailmaan, niin olisi tilaa. Toki tuossa toiveessa voi olla mammallakin vähän oma lehmä ojassa - kun niin kovasti jo tahtoisin, että pieni tulisi syliini. Mutta tulee kun on valmis, niin se vain on ajateltava.

Eilinen neuvola ei juurikaan tarjonnut yllätyksiä - joka on hyvä asia- paitsi taas eri neuvolantädin (eihän se ollutkaan kuin neljäs koko aikana). Paino oli noussut ihan hurjana, mutta kuulema nesteen kertyminen tässä vaiheessa raskautta voi olla melko radikaaliakin. Kohdunpohjan mitta oli kuulema (muka) sama kuin viimeksi, mutta luulen sen johtuvan mittaajasta.

Verenpaine 132/78
Pissa puhdas
Painonmuutos +1400g/vko
Kohdunpohja 34
Raivotarjonta
Liikkeet ++
Syke 135-138

Kaikki on siis vieläkin mainiosti ja viikon päähän varailtiin uutta aikaa; saa nähdä tarvitseeko mennä vai joko olisin käynyt KYS:llä munimassa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Aamuinen pikapostaus.

Ei mitään, ei niin yhtään mitään edistystä. Parina iltana ehkä jotain supistuksen tapaisia ja tänä aamuna joku kivulias asia alavatsalla, mutta sekin meni jo ohi. Ajattelin vain tulla tämän kertomaan; kuitenkin joku hätäpäissään luulee, että olen jo jakautumassa, kun ei postausta kuulu. Toiveajattelua.

Haravointi on helpompaa ja luulen, että myös tehokkaampaa liikuntaa kuin kävely. Voisinkin heilua haravan kanssa pitkin pihoja koko ajan. Lumet ovat sulaneet sellaista vauhtia etten melkein todeksi usko ja pihalta löytyy miljoona hommaa johon keskittää voimansa ja ajatuksensa - eipähän tarvitse tulla sisällä seinähulluksi, kun voi pyllöttää milloin milläkin kantilla tonttia.

Vanhempani kävivät eilen ja isosiskoni tuli meille tyttärensä kanssa eilen illalla. Tänään tai huomenna lähdemme siskon ja tyttärensä kanssa vanhempiemme luo. Kumma ajatella, että nyt vietetään viimeisiä yhteisiä hetkiä ennen kuin minusta tulee äiti. Ihan kohta vanhempani ovat isovanhempia kahdelle lapselle, siskostani tulee täti ja minusta ÄITI (hirveän isot saappaat täytettäväksi). Ja kaikkia jo jännittää.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Hupsistakeikkaa.

Jokunen aika sitten saamani tunnustuksen yhteydessä kaikessa hepakassa ja innostuksessani en sitten ollut ihan ajan hermolla menettelyn suhteen. Pyydän anteeksi keltanokkaisuuttani bloggaamis- ja tunnustus-asioissa. Postaus löytyy tämän linkin takaa korjattuna.

Elämäni ilman nilkkoja.

Olen viime päivinä katsastellut jalkojani jokseenkin kriittisin silmin. Missä helvetissä on minun nilkat? Jalkojen turvonneisuus tuntuu pahenevan päivä päivältä, vaikka jalkojaan koettaisikin pitää ylhäällä ja koettaisi olla pitämättä tiukkoja objekteja jaloissaan. nilkkojen katoamisen lisäksi myös jalkapöytä on levinnyt ja pohje paisunut; vähän siinä ja siinä edes kumpparin jalkaan saanti, maiharit olen hylännyt nilkkojen vuoksi jo aikoja sitten. Toivottavasti edes joku osa tästä jalkojen turvotuksesta jää sairaalareissulla matkasta pois. Tuskin sentään jään ihan nilkattomaksi?

torstai 14. huhtikuuta 2011

Neuvola 37+5 - "tämäkin kaupunki on täynnä ihmisiä"

Eilisessä neuvolassa todettiin kaiken olevan vieläkin kohdallaan. Terkka arveli outoja selkä-, vatsa- ja reisikipujani supistuksiksi. Varmaan tarkoitti siis jotain paikkoja kypsyttäviä mietoja supistuksia - tämän pohjalta hän sitten arvelikin, että lähtö voi olla lähelläkin, mutta ei välttämättä. Eli yhteenvetona tultiin siis tulokseen, että kyllä se lapsi joskus sieltä syntyy.

Verenpaine 124/82
Kohdunpohja 34
Raivotarjonta
Sykkeet 145-150
Liikkeet ++
Pissa puhdas
Painonmuutos +481g/vko
Turvotusta vähän

Viikon päästä on taas seuraava visiitti, jos vielä olen yhtenä kappaleena.

Jos viime perjantaina alkaneet kuukautiskipumaiset jyystämiset jatkuvat vielä pitkäänkin, niin ompahan mukavaa. Minusta ei kohta ole oikein minkään tekijäksi, kun elämä pyörii niin kovasti tuon outokummun ympärillä; en osaa oikein keskittyä mihinkään ja olen koko ajan jotenkin odottavassa tilassa synnytykseen lähtemisen suhteen. Kai sitä vain luonnostaan tarkkailee kaikkia kehonsa merkkejä, että pysyy kartalla tapahtumissa.

Toissapäivänä leivoin pakastimen "täyteen" kahvileipää: pullaa ja geisha-leivoksia. Ompahan nyt sitten tarjottavaa, kun vieraita käy kuitenkin. Eilen kuljailin koko päivän kylällä ja eskarilla; oli mukava häätää mökkihöperyyttäkin välillä ja käydä eskarilla hörisemässä joutavia kahvikupin ääressä. Tänään voisin koittaa tarttua niihin ristiäiskutsuihin. Sovittiin miehen kanssa, että teen pari erilaista vedosta ja sitten yhdessä ideoidaan loppuun ja päätetään paras. Helpoin tehdä näin, koska turha minun on koettaa selittää, että "ajattelin tällaista pohjaa ja sitten jos siihen liimaisi tämän muotoisen erivärisen paperin, johon tulisi sitä ja tätä ja tuohon voisi laittaa nauhaa rusetille" - hahmottaako mies päässänsä, että mitä ajan takaa? No ei.

Tuntuu oudolta liikkua kylällä mahan kanssa, kun lähes kaikki vastaantulevat ihmiset kiinnittävät huomionsa ja melkein kuulen ajatuksen "tuo kyllä poksahtaa ihan kohta". Juutun myös joka paikkaan suustani kiinni (se nyt ei yllätä, kun juutin jo ennen raskautta) ja olen todennut, että ihmisten kynnys tulla juttusille on paljon matalampi nyt, kun olen raskaana. Sellaiset "tutut" kuin kioskin väkipakolla veikkausta myyvä täti, kenkäkaupan myyjä ja uimahallin valvoja ovatkin yht'äkkiä ihan tuttuja ihmisiä. Onhan heidän kanssaan tullut höpöteltyä ennenkin, mutta nyt vierähtää hyvät tovit milloin missäkin putiikissa tai kadunkulmassa ja saan vastailla miljoonaan vauvaa koskevaan kysymykseen. Tosi monet ovat myös sanoneet, että tulehan sitten näyttämään vauvaa. Siis kohta rullailen vaunuilla pitkin kylän raittia joko kyltillä tai megafonilla varustettuna tiedottaen "Täällä on perheyksikkö munasen&kinasen (sukunimet muutettu) rakkauden hedelmä! Tule, koe ja näe!" No, empähän ole ainakaan enää se ventovieras ja ulkopuolinen joka ei kylällä kuulu joukkoon. Olisikohan mahan voimalla päässyt eduskuntaan, kun se kerran tekee ihmisen noin tunnetuksi ja kiinnostavaksi?

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Parempi päivä.

Eilinen kiukutus ja tuskailu on onneksi poissa. Tänään nousin oikealla jalalla ja olen vallan puuhakkaalla tuulella. En vain oikein tiedä, että mihin tarttuisin, mutta eiköhän se inspiraatio päivän mittaan löydy. Voisin vaikka suunnitella ristiäiskutsut tai tehdä jotain muuta pikkupiiperrystä, henkiset voimavarani kun tuntuvat olevan huomattavasti paremmalla mallilla kuin fyysiset.

Alan pikkuhiljaa luulemaan, että viime päivinä tuntemani tunteet eivät liity synnytyksen käynnistymiseen. Tai ehkä lapsi on laskeutunut ja sillä aiheuttaa näitä omituisia oloja. Viime yön nukuin yllättävän hyvin jonkinmoisista reisi-/lantio-/selkä-/vatsajomotuksista huolimatta - en tainnut edes herätä jokaiseen kyljenkääntöön niinkuin yleensä. Johonkin aikaan yöstä valvoin Mooseksen kanssa höperyyksiä miettien ja vatsaani silitellen; en ymmärrä vieläkään, että tuo pieni vatsassani möyryävä rakas -joka on nyt lähempänä kuin koskaan, mutta kuitenkin niin kaukana- saapuu luoksemme milloin vain ja mullistaa maailmamme kertaheitolla.

Katselin tänä aamuna kasvojani kriittisesti; etteivät vain olisi pöhöttyneet. Testasin kuitenkin turvotuksen kihlasormuksellani -joka on koko raskaus ajan mahtunut, mutta ollut kuitenkin vähän tiukka (en ole pitänyt pitkään aikaan sormessani sitä ihan mukavuussyistä)- ja totesin, ettei ilmeisesti edelleenkään ole pahempia turvotuksia ilmaantunut. Onneksi huomenna pääsen taas neuvolaan tarkastamaan tärkeimmät "elintoiminnot" ja vakuuttumaan, että kaikki on kunnossa.

You are Beautiful.


Evelyn antoi minulle ihanan tunnustuksen, kiitos :)

15.4.2011 lisätty: Tarkoitus siis on paljastaa muutama kuva omasta elämästä, mutta tämä keltanokkainen bloggaajahan ei sitä tajunnut tunnustuksen saadessaan.

Kotimme ja nykyisellään kakkosauton roolissa oleva kulkupelimme.

Todella mukavuudenhaluinen kissamme; päiviemme ihastuttaja ja vihastuttaja.

Kasvihuonepiperröksiä esikasvatuksessa.

Viime vuonna osasimme kasvattaa näin pitkän auringonkukan, joka ei meinannut kukkia sitten millään.
Haluan jakaa hyvää mieltä heti eteenpäin seuraaville:

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Henkistä pahoinvointia.

Viikonlopun yli jatkuneet oudot fyysiset olot jatkuvat edelleen ja muuttuvat jotenkin vaan jatkuvammiksi. Jotain tässä nyt on tapahtumassa kaikista nivuskivuista, pahoinvoinnista, alavatsan jomotuksista ja selkäsäryistä päätellen; erikoista kyllä, myös jaloissa olevat kohdun vyöhyketerapiapisteet aristavat ihan kamalasti. Elämä on ollut monta päivää jo jotenkin hirveän tuskaisen ja hankalan oloista. Kaiken tämän ähinän ja puhinan lisäksi sain vielä tänään seurakseni hirveän ärsytyksen ja tuskastumisen; oikeastaan väsyttääkin koko ajan. En oikein tiedä miten päinä olisin, kun joka asennossa on hirveän huono olla. En myöskään tiedä mitä tekisin, kun jostain syystä tänään kaikki kiukuttaa ihan überisti. Onneksi olen koko päivän kotona yksin, jotta en suututa kaikkia.

Kiitos ja anteeksi! Oli ihan pakko purnata!

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Asiat päiväjärjestyksessä.

Noni, nyt sitten vaan odotellaan. Oikeastaan kaikki mikä jäisi häiritsemään tekemättömyydellään on tehty. Anoppi kävi pesemässä ikkunat, kaapit on siivottu ja järjestelty, sairaalakassi ja kotiutumiskassi ovat lähtöä odottamassa ja turvakaukalo on asennettu autoon. Pinnasängynpohjakin nostettiin ylemmälle tasolle ja sänky pedattiin vauvanpesällä odottamaan tulokasta. Eli ei sitten muuta kuin synnyttämään!

Olisin jo valmis lähtemään. En hätäile tai hötkyile, mutta alan olemaan jo aikamoisessa tukaluudessa oloni kanssa. Eilisestä asti alavatsaan on koskenut jollain uudella tavalla, jota en kyllä osaa oikeastaan edes selittää. Olo on muutenkin ollut hankalampi eilisestä alkaen. Äsken isäni soitti ja kysyi, että olenko lähdössä synnyttämään, kun ovat äitini kanssa molemmat saaneet etiäisiä - meidän suvussa on ihan normaalia saada vähän etukäteistietoja asioista esim. unien tai muiden tuntemusten kautta; nyt en sitten varmaan nukukkaan koko yönä, kun odotan vain lähtöä. Ehkä vanhempanikin tosin ovat sen verran jännittyneitä, että etiäiset saattavat johtua ihan siitä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tämä olisikin viimeinen päivä ennen lähtöä. Lähtö tulee, kun on tullakseen - varmuudella kuitenkin viiden viikon sisään.

Synnytys alkaa pikkuhiljaa ehkä jännittämäänkin, muttei pelottamaan kuitenkaan. Kaikki uusi ja tuntematon kuitenkin luo jonkinmoisia viboja ja tässä nyt ollaan yhdenlaisen elämänmullistuksen äärellä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että hoitohenkilökunta osaa hommansa ja saattavat lapsen maailman turvallisesti - aion siis hiippailla KYS:lle, nostaa kädet pystyyn ja käskeä heitä tekemään mitä parhaaksi näkevät, minä voin puhista ja ponnistaa.

Synnytystä enemmän jännitän itse perhe-elämää. Osaammekohan me ollenkaan hoitaa tulokasta vai ollaanko me ihan urpoja? Mistä me tiedämme itse yhtään mitään vai joudummeko aina kääntymään läheisten ja neuvolan tukeen ja ohjeisiin? Osaanko olla äiti ja kantaa uudesta pienestä elämästä vastuun kuin aikuinen? Pystynkö kuitenkin olemaan unohtamatta itseäni ja parisuhdettani, antamaan aikaa ja rakkautta myös omalle elämälleni ja miehelleni? Olenko minä vielä minä äidiksi muuttumisen jälkeenkin? Kaikkeen kai oppii ennemmin tai myöhemmin; helpompi lienee kasvaa tilanteen mukana kuin koettaa ennakoida. Joka tapauksessa elämäni tulee lapsen syntymän myötä muuttumaan huimasti ja paljon opittavaa riittää kaikilla meillä kolmella.

Loppuun pari pientä kuvapäräytystä, saa nähdä ovatko nämä nyt sitten viimeiset mahasta otetut otokset.

Raitamaha 36+6
Kummakätinen mahamörkö 37+0
Mahakas 37+1

torstai 7. huhtikuuta 2011

Voi mummo!

Kävelytahtini ei todellakaan enää päätä huimaa - tai ei ole huimannut aikoihin, mutta nyt ollaan jo "pohjalla". Roskiksellemme on ehkä 500 metrin mittainen matka eli siellä käydessä tulee ehkä kilometrin kävely yhteensä. Matkaan meni varmaan lähes puoli tuntia! Hipsuttelin kumikkaissa hirveän lyhykäisillä ja hitailla askelilla ja silti vatsaa kiristi ja nivusiin koski ihan riittävästi. Heti pihasta lähtiessä on vielä pitkä ylämäki, joka vie mehut jo alkumetreillä. Alkaisinkohan liikkumaan vaikka kierien tai kontaten?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Neuvola 36+4

Eilisessä neuvolassa todettiin kaiken olevan edelleenkin kunnossa. Nivuskivuista sanoi vain, että ne loppuvat kyllä synnytykseen ja jos hoksaan, että mikä niitä pahentaa, niin en ärsytä mahdollisesti jopa tulehtuneita kudoksia tieten tahtoen. Muuten turistiin taas mukavia - minä enemmänkin sekavia liian kahvin vuoksi - ja tehtiin ihan vaan rutiinitarkastukset. Oikeastaan en edes muista, että mitä turistiin, kun ei siellä mitään tärkeitä juttuja ollut pohdinnoissa. Tulokset näyttivät seuraavalle:

Hemppari 124
Verenpaineet 125/71
Painonmuutos -175g
Kohdunpohja 33
Raivotarjonta
Sykkeet n. 150
Liikkeet hyvät
Pissa puhdas

Tunnustelun perusteella ei osannut täti ihan varmaksi sanoa, että onko pää jo kiinnittynyt. Enemmän kallistui sille kantille, että vielä vähän heiluisi. Eli kaiketi ei tarvitse synnyttää ihan heti.
Täti katsasteli myös rannettani jonka loukkasin viime viikolla ja arveli, että siinä on sisäinen verenpurkauma, joka ei ole aiheuttanut mustelmaa. Ranne tuntuu vieläkin vähän jäykälle ja käytön jälkeen jomottavalle; onneksi kuitenkin jokainen päivä on helpompi.

Tänään ei onneksi koske nivusiin paljoakaan ja viime yön nukuinkin todella hyvin. Aamulla hiukkasen ehdin jo huolestua, kun Mooses oli kovin pitkään liikkumatta aamulla, mutta taisi olla vain yhtä uninen kuin äitinsä; nyt liikkeet tuntuvat jo normaaliin tyyliin.

Nyt tuntuu, että loppuviikko kuluu varmaan vauhdilla. Eilen olin koko päivän kylällä, tänään saan päiväkahviseuraa ja pullotan eilen tehdyn siman. Huomenna voisin taas jatkaa kesken olevaa kaapinsiivousprojektia ja sitten onkin taas perjantai ja viikonloppu. Onneksi välillä on myös nopeasti meneviä päiviä ja viikkoja, empähän tule ihan höperöksi.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Nivusesta repästyä.

Voikin sitten olla kipeät nivuset. Koskee seisoessa, kävellessä, istumasta noustessa ja kylkeä kääntäessä. Nukuin viime yön ihan tautisen huonosti, kun oli kuuma ja en löytänyt hyvää asentoa ja joka kerran parempaa asentoa metsästäessä tuntui, kuin joku tökkisi moralla jonnekkin nivusliitoksiin. Ehdottomasti pahin yö näissä merkeissä ja totisesti toivon, että nämä eivät tästä ainakaan pahene. Johtuuko nivuskivut lapsen laskeutumisesta vai mistä?

Tänään pitäisi hurauttaa neuvolaan näytille ja käydäkkin siellä vastaisuudessa viikottain. Samalla reissulla ajattelin katsastaa vähän kylän kauppoja ja olla sosiaalinenkin.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kotona.

Tämä on niin monin sanoin kuvattavaa touhua tämä kotona oleminen. Toisaalta on äärettömän mukavaa, kun on aikaa tehdä mitä haluaa ja tehdä myös mitä pitää tehdä vaikkei haluaisi. Toisaalta tämä on niin äärettömän tylsää ja turhauttavaa möllöttää kaksin kisun kanssa torpassa ja puljata samoja tavaroita ja ajatuksia päivästä toiseen. Kuitenkin on ihanaa vaan välillä vaan olla lölliä kotosalla pelkässä yökkärissä ja valua sohvalta tietokoneelle ja taas takaisin. Luultavasti tulen kuitenkin seinähulluksi jos vietän vielä montakin viikkoa kotona siivoten samoja nurkkia ja kantaen edestakaisin samoja tavaroita, katsoen samoja (huonoja) telsuohjelmia ja kytäten FB:tä. Jos pääsisin pihatöihin, niin tilanne olisi vallan eri, mutta lumivuoret estävät vielä kaiken puutarha- ja kukkapenkkitoiminnan. Olen tehnyt kyllä idealistoja, mitä voin tehdä mökkihöperyyden yllättäessä, mutta en sitten kuitenkaan jaksa paneutua mihinkään kunnolla. Ehkä opettelen meditoimaan, sillä varmaan saisi sisäisen rauhan ja loppuisi tämä ringin käveleminen. En ole oikeastaan ikinä ollut jouten varmaan viikkoa pidempään; kaikki lomat ja ne elämäni todella lyhyet työttömyyspätkät olen viettänyt ainakin osittain vanhempieni tilan töissä. Jos ihminen on siis selvinnyt lähes 25 vuotta ilman lomaa, niin miten nyt yht'äkkiä pitäisi osata vain lepuuttaa ja kerätä voimia synnytykseen?

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Keitä te ootte te pienet poijjat?

Kysäisempäs taas, että onkos täällä paljonkin porukkaa "kulisseissa" lukemassa? Kävijälaskuri mennä rupsuttelee vinhaa vauhtia etiäpäin ja oikeastaan "varmoja" lukijoita tiedän vain 14. Sanokaa vaikka 'hip' komenttiboxiin :)