Voihan nänni!

Ne kutiaa, niistä lähtee nahat ja ne on jopa kummallisen värisetkin. Perkele.

Viikoissa sekoilua ja mielenvirkeyttä.

Jestas sentään. En osaa enää laskea, enkä muutenkaan pysy perässä, että mikä raskausviikko on menossa. Olen aina joko viikon edellä tai jäljessä, mutta onneksi tuossa blogin sivussa on tuo viikkolaskuri, josta voin aina vaklata. En muutenkaan pysy päivien perässä. Teen pikkuhiljaa joulutunnelmaa ja palloilen mahani kanssa eskarilla. Minulta on ihan turha kysyä, että kuinka monta päivää on viikonloppuun tai kuinka monta viikkoa on itsenäisyyspäivän juhlaan. En tiedä!

Mahan kanssa elo alkaa tosiaan olemaan jo palloilua. Masu on vieläkin pehmeä, mutta selvästi kasvanut ja muuttunut pallomaisemmaksi. Kuitenkin vielä näyttää enemmän sille, että olisin vain lihonut valtavasti, mutta eikäpähän tuo vauvamasu tuolta pullahda esiin kunhan viikkoja on kasassa kylliksi.

Olen ollut valtavan hyväntuulinen ja virkeä jo jokusen viikon. Eniten luultavasti vaikuttaa alkuraskauden väsymyksen katoaminen ja mielen virkeänä pitävä työ. Olen myös aloittanut ihan uusia juttuja, kuten joulukorttien askartelun ja ompelemisen. Olen saanut aikaan vaikka mitä, kun joku innostuskärpänen on purrut minua. Enää en malta kunnolla edes katsoa telsua, kun touhuan vaan jotakin muuta kodinhengettäreilyä. Olo on vallan ihana!

Mooses ei vieläkään ole mikään mahdoton potkija. Tunnen lähinnä semmoista kummaa sirinää. Viikonloppuna minua monotettiin jo ihan kunnolla, mutta sen jälkeen olikin monta päivää hiljaista. En kuitenkaan osaa huolestua, kun tiedän kohtuni olevan taaksepäin kallellaan ja vatsanpeitteiden olevan melkoiset. Kyllä ne liikkeet sieltä sitten aikanaan tulee jatkuvina ja voimakkaina.

Ensi viikolla olisi seuraava neuvola ja kolmen viikon päästä rakenneultra. Neuvola menee jo rutiinilla, mutta ultraääntä pitää varmaan jossain vaiheessa alkaa jännittämään.

Voi mitä haperoa!

Onkohan raskausdementia ihan tosijuttu? Alan jo vahvasti uskomaan siihen. Olen mennyt tosi sekavaksi ja huonomuistiseksi. Pää on ihan kuin joku laho pölkky. Tuntuu, että lauseet jäävät kesken, kun unohtaa mitä oli sanomassa. Ilman ostoslistaa on turha lähteä kauppaan, kun tärkeimmät unohtaa kuitenkin. Mitään on turha koittaa improvisoida, kun pää jyskyttää vaan ihan tyhjää. Mistään ei tajua mitään ja pää on ajatuksista tyhjä, ellei erikseen keskity ajattelemaan jotain. En tosin väitä koskaan olleeni se penaalin terävin kynä, mutta tämä on kyllä jo hälyttävää. Otetaan huomioon kuitenkin, että nukun hyvin, enkä stressaa enää juuri mistään.

Ehkäpä olen stressin laukeamisen jälkeen alitajuisesti lyönyt itseni säästöliekille. Stressaavan työn aikaan pää tuntui tekevän jatkuvasti töitä ja ajatuksia lipui koko ajan pääkopan läpi; yleensä tosin yhtenä ajatusmössönä, josta ei juurikaan ottanut selkoa. Olenko vain niin tottunut kyseiseen olotilaan, etten osaa olla enää "tyhjäpäinen"? Yksi hyvä selitys raskausdementialle voisi olla myös se, että elimistö suojelee sikiötä äidin reflekseiltä ja tunnetiloilta, joita päässä itsestään seilaavat ajatukset voisivat aiheuttaa; sikiöhän kuitenkin tuntee äidin olotilat jo melko varhaisessa vaiheessa. Jos päähän ilmaantuu kuin tyhjästä joku ikävä ajatus ja äiti alkaa murehtimaan siitä, niin kyllähän se sitten vaikuttaa sikiöönkin. Tai ehkä kysymys on voimankäytöstä. Vähemmän ajattelua, enemmän energiaa vatsankasvatukseen. Oli syy mikä hyvänsä, nii ei kuitenkaan ole kiva ihan aivoton olla.

Mooseksella kaikki hyvin. Kävin edellisen merkinnän jälkeisenä päivänä lääkärillä, joka teki pikaisen vilkaisun vatsan peitteiden läpi ja varmisti, että sikiö liikkuu ja sen sydän lyö. Kaikki niiltä osin kunnossa. Sain mukaan paikallisen tk:n huonolla uä-laitteella napsitut sumeat ja pienet kuvat. Kiva oli pikkuista nähdä kuitenkin.

Viimeisen viikon aikaan paineen tuntu alavatsalla ja häpyluun päällä on ollut normaalia suurempaa. Alavatsa tuntuu painellessakin aina vain kovemmalle ja suuremmalle. Ehkä ei siis ole enää pitkä aika, kun voin nauttia ihan oikean vauvamahan kanssa elämisestä.

Olen pohtinut kovasti äitiyden ja vanhemmuuden vastuuasioita ja sitä kuinka paljon odottavan äidin pitää miettiä valintojaan, koska ei olekkaan enää vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan. En kuitenkaan jaksa nyt näitä tuntoja kirjoittaa, vaan taidan antaa väsymykselleni vallan ja kömpiä sohvalle odottelemaan ruoan valmistumista. Kyseisestä aiheesta kuitenkin tekstiä mahdollisesti lähitulevaisuudessa.

Neuvola 14+4

Tänään oli toinen neuvola. Lähinnä vaan hölöteltiin yleisiä kuulumisia, tehtiin perustestit ja kuunneltiin (tai ainakin koitettiin kuunnella) sydänääniä. Sydänäänet kuuluivat niin huonosti, kun kohtu on taaksepäin kallistunut, istukka takaseinässä ja vielä erakkoluontoinen pikkukaveri kyseessä, että käyn huomenna vielä lääkärissä kuulostelemassa, josko ne siellä kuuluisivat paremmin. Muuten kaikki oli vallan hyvin.

Pissa oli puhdas. Verenpaine 116/72. Hemppari eka yrityksellä jotain 106, toisella veripisaralla jo 123, eli ei vielä rautakuuria kehiin. Paino noussut viime käynnistä neuvolan vaakan mukaan 450 grammaa eli eipä paljon mitään.

Yleisissä höpinöissä tultiin siihen tulokseen, että tuntemani ehkä-liikkeet ovat voineet olla oikeita, mutta kun ei varmaksi osaa sanoa, niin ei sitten niistä sen enempää. Hyvin menee, kun olen pystynyt olemaan polttamatta ja juomatta. Yleisesti ottaen mieliala on kohonnut huimasti ja mitään huolen aiheita ei ilmennyt.

Kävin tänään kaverin ja hänen "pienen" tyttärensä luona kyläilemässä ja sain niin paljon synnytysinformaatiota, että nyt jo ihan hirvittää kaikki vaipat ja kohdunpainelut ja verenvuodot. Sanoinkin, että kohta synnytän kotona saunassa, enkä lähde mihinkään KYS:lle. Kaikki on tietysti niin uutta ja outoa, enkä tiedä yhtään mitä odottaa seuraavaksi. Nautin kyllä raskaudestani, mutta silti tulevat asiat pelottavat.

Liikkeistä kaverin luona vieraillessa selvisi sellainen uusi juttu, että alavatsassa tuntemani elohiiret voisivat olla liikkeitä. Sellaisia on tullut jokusen kerran ja olen vaan osannut ihmetellä niitä tosi hentoisia tärinöitä. Ehkäpä se Mooses siellä myllertää.

Olot on kaikinpuolin kivat ja viikonloppuna totesin, että selvinpäin voi olla ihan yhtä hauskaa, kuin humalassa. Loistoreissu oli taas mökille. Saunomien ei luonnistunut ihan yhtä rankalla kädellä kuin yleensä ja kävin perjantai-iltana vetämässä pienet välikuolemat parvelle, mutta muuten meni ihan perinteisesti. Empähän ainakaan toilaillut mitään typerää, mutta nauraa hörötin sitten siitäkin edestä.

Mooseksesta ei muuta ole varmaan tällä erää kerrottavaksi.
Rupean nyt päivittelemään toiseen blogiin työrintaman kuulumisia ja yleisiä oloja.