Synnytystä, vauvakuvia ja uuden blogin pohdintaa.

Tintti meni uinumaan maitopullon tainnuttamana, niin taidampa tässä välissä kertoilla miten se synnytys nyt sitten oikein meni.

Kuten tänne postailinkin, niin la-iltana supisteli ja päädyttiin KYS:n petiin nukkumaan särky- ja unilääkkeiden voimin, su-aamuna kotiin ja sitten iltapäivästä (n. 15.30) kävi se puolen desin lorahdus äitienpäivän kunniaksi. Sen jälkeen supistukset iskivät melko välittöminä ja voimakkaina päälle vaikka olin vetäissyt gramman Panadolia naamariin. Kävin kotona suihkussa ja kuljeskelin kaurapussi selässä. Supistukset olivat kuitenkin melko rajuja ja pitkiä, tulivatkin alle 10 minuutin välein. Ilmoitin miehelle, että nyt sitten mentiin tai päästään 9-tien varteen synnyttämään. Otimme pikalähdön; tavarat kuitenkin olivat jo lähtövalmiina (osa jopa autossa edellisen reissun jäljiltä) ja matkaa taitettavana 70km. Matkan aikana supistukset tihenivät jo 2-4 minuuttin. Hönisin synnytyslaulua ja koitin rentoutua; välillä jouduin vähän puristelemaan kauhukahvaa. KYS:llä ajoimme parkkihalliin ja kävelin ihan omin jaloin synnytysosastolle, jouduttaisimpahan vähän tätä hommaa. Synnytysosastolle saavuimme klo 18.10. Meidät vastaanotti todella mukava vanhempi kätilö, joka totesi synnytyksen olevan jo hyvässä vauhdissa ja paikkojenkin olevan 5cm auki. Pääsimme suoraan saliin.

Salissa sain peräruiskeen, jotta suoleni tyhjenisi (suosittelen lämpimästi jos yhtään synnytyksen aikainen kakkiminen huolettaa). Istuin jumppapallon päälle veivailemaan lantiota edestakaisin ja laulamaan synnytyslaulujani. Kipu oli todella hyvin siedettävää ja pysyin supistusten aikana rentona ja rauhallisena. Heitimme vain mieheni kanssa huulta aina supistusten välissä ja höpöttelimme kätilön kanssa mukavia.

Klo 20.15 olen todennut supistusten kipeytyvän ja pyytänyt saada epiduraalin. Siirryin sänkyyn pallon päältä ja sain käteeni ilokaasumaskin. Olin edelleen virkeä, hyväntuulinen ja rauhallinen. Kun aloin vetelemään ilokaasua, niin olo senkus parani; kivut lähes poistuivat ja olin todella hilpeä, jopa humalainen. Tipan kaitto käteen ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa, koska minun suonieni todettiin karkailevan piikin alta. Käteni ovatkin aika mustelmaiset kaikista kanyylin laittoyrityksistä. Epiduraali sen sijaan saatiin laitettua ilman mitään ongelmia ja klo 21.15 olenkin jo ollut täysin kivuton. Muutenkin mieleni oli avoin ja rauhallinen, jopa vitsikäs. Ainoa häiritsevä tekijä tuossa vaiheessa taisi olla vimmattu tärinä johtuen ilokaasusta ja lihasten tekemästä työstä. Sitä jatkuikin varmaan koko synnytyksen loppuun asti.

21.30 Sain oksitosiinin tukemaan supistuksia, että homma ei hidastuisi. Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin ja lapsen sydänäänetkin kohdallaan. Vuoroon vaihtui jo edellisenä iltana tutuksi tullut nuori kätilö, jonka kanssa meillä meni kaikki todella hyvin yksiin (ei sillä, että siinä vanhemmassakaan mitään vikaa olisi ollut).

21.46 tulee sydänäänilasku ja sydänäänet muuttuvat nauhamaiseksi. Lapsen päähän laitetaan sydänääniseuranta-laite. Tulee uusi, pahempi lasku, jonka seurauksena minut käsketään kontalleen, huoneeseen tulee useita ihmisiä, lasta työnnetään taaksepäin jos kysymys on vaikka napanuoran kietoutumisesta kaulaan. Tässä vaiheessa minulle laitettiin katetri ja otettiin verikokeet. Sydänäänet korjaantuvat, kun kätilö saa työnnettyä lasta vähän taaksepäin. Oksitosiini laitetaan kiinni.

22.50 - Tässä välissä kaikki olikin taas hyvin, mutta varmuuden varalta kävimme kätilön kanssa läpi asiat mahdollisen sektion varalta. Tässä välissä olin kaiketi jotain 7-9 cm auki ja kätilö avasi minua lisää supistusten aikana pyörittelemällä kohdunsuuta. Puhuimme mukavia ja sekavia. Viimeisin puheenaihe mitä kunnolla muistan on Dannyn suuruus ja Mika Myllylän todella pieni persaus (näistä ei kuulema ennen ole tuossa vaiheessa synnytystä juteltu). Epiduraalia pienennetään ja oksitosiini laitetaan taas päälle.

23.50 - Annan kipunumeron 2 (asteikko 1-10, 1 ei koske, 10 koskee ihan saamaristi) ja olen hyväntuulinen ja rento. 00.05 - Ponnistuttaa jo hiukkasen, muttei kuitenkaan vielä mahdottomasti. 00.40 - Paikat täysin auki, saan ponnistaa tarpeen mukaan. Katetri poistetaan. Nauhamaisten sydänäänien vuoksi ei voida jäädä odottamaan, että lapsi laskeutuisi synnytyskanavaan vaan saan luvan ponnistaa. Ponnistan voimieni pohjasta, mutta tunnen itsekkin ettei mitään tapahdu. Turhauttavaa. Sydänäänikäyrässä laskuja selällään ponnistaessa, ponnistan oikealla kyljellä; tuloksetta. Lapsi ei laskeudu lainkaan, päässä tuntuu pahkaa tarjoutuvassa osassa.

00.54 - Paikalle saapuu lääkäri ja liuta muita hoitohenkilökunnan jäseniä. Ultralla katsotaan, että lapsi on avonaisessa otsatarjonnassa (nenä minun vatsaa kohti, pää taakse taivutettuna). 01.00 - Kiireellisen sektion päätös, lapsi ei voi mahtua ulos mitenkään tässä asennossa. Kestokatetri, oksitosiini kiinni. G-penil (penisilliini? kipulääke?) tippumaan ja suun kautta antibioottia. Sektiosaliin siirtymisen jälkeen sydänäänet jäävät supistusten välissä 90-100 roikkumaan. Ponnistuttaa todella kovaa, mutta pakko keskittyä siihen etten vain ponnista ja saa vahinkoa aikaan. Puudutusta ei saada laitettua selkään joten minut nukutetaan. Olin edelleen rauhallinen ja rento. Luotin itseni ja lapsen henkilökunnan käsiin luottavaisin mielin. Viimeinen muistikuva sektiosalista on lääkärin sanoma "Leikkaan pystyviillon, että saadaan lapsi ulos nopeammin" ja kasvoille ilmaantuva maski, josta hengitän kitkerää kaasua. 01.26 - Leikataan kirkkaasta lapsivedestä ulos tyttövauva, joka viedään lastenlääkärin tarkasteltavaksi.

Lapsen pisteet 9. Hän oli kakkinut reippaasti kätilön syliin ja hissin lattialle. Tyttönen pääsi isin syliin ja pyllypesuille minun maatessa heräämössä.

Minä heräilin heräämössä joskus aamuyöstä sekavana, mutta rauhallisena. Mielessäni ei missään vaiheessa pilkahtanut ajatus, että jotain pahaa olisi tapahtunut ja oikeassa olin. Heräämön täti kertoi lapsen olevan poika, ihmettelin sitä kovin. Kätilö kävi ehkä tunnin päästä kertoi lapsen olevan tyttö, ihmettelin taas. Kysyin syntymäajan ja onko lapsi päässyt isänsä luo. Torkuin ja kuulin unen läpi jotain puhetta matalasta verenpaineesta. Ehkä kuuden aikaan mieheni tulee toisen kätilön kanssa hakemaan minua osastolle. Saan nähdä siellä pienokaiseni; olen onnellinen vaikkakin nukutuksesta vieläkin sekaisin. Verenpaineet olivat jotain 90/50, pulssi 110-120, hemoglobiini 95. Leikkauksessa oli tullut verenhukkaa 900ml kohdun leikkauksen repeämän vuoksi. Kuitenkin kuulema palaudun normaaliksi.

Maanantai-päivän lähinnä tuijotin seinää nollat taulussa ja torkuin. Illalla saatiin perhehuone. Minä pääsin pesulle, siis märillä pyyhkeillä suoritettavalle. Omat jalkani eivät toimineet, kiitos epiduraalin. Kestokatetri oli paikallaan ehkä tiistaihin tai keskiviikkoon saakka. Epiduraali pienemmällä annokselle ehkä keskiviikkoon. Toivuin särkylääkkeiden voimin. Mies hoiti lapsen enimmät tarpeet, minä lepäsin ja opettelin imettämään. Meitä katsomassa kävi leikannut lääkäri ja molemmat synnytystä hoitaneet kätilöt. Kävimme läpi synnytyksen ja leikkauksen tapahtumat.

Kaikesta huolimatta minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon ja voisinkin lähteä uudestaan synnyttämään heti, kun toivun sektiosta kunnolla. En missään vaiheessa ole edes tajunnut säikähtää, vaan tunsin jossain sisälläni olevani ihan turvassa. Olin iloinen ja virkeä koko toimituksen ajan. En panikoinut ja luotin henkilökuntaan täysin; eihän minun paniikkini olisi mitään muuta kuin vienyt yhden henkilön ajan rauhoitteluun. Pääosin muistan kaiken, mutta hetket jolloin väkeä oli enemmän ovat aika puuroa. Olen hyvällä mielellä ja tällä ilahdutin myös hoitohenkilökuntaa. Kuulema asenteeni oli hyvä ja toimintani oikeaa. Kiitos KYS:n henkilökunta ja nimenomaan tämä loistava tiimi, joka hoiti lapsen ulos vilkkaasti ja kunnossa!

Äitienpäivämaha KYS:llä nukutun yön jälkeen. 41+2.

Neitinen puolen tunnin ikäisenä. Otsassa näkyy "panta", siitä kohti oltiin jumissa.

Kaksi päivää vanha ja tuikea tuijotus.

Kotona neljän päivän ikäisenä.

Unta kuulaan. Ikää viikko.

En tosiaan tiedä, miten blogin nyt käy. Ainakin suunnitelmissa on tulostaa tämän blogin sisältö paperille; pysyypähän päiväkirja tallessa. En tiedä jatkanko enää kirjoittamista ainakaan kovin usein - jos jatkan, niin en ainakaan tässä blogissa vaan perustan uuden, mahdollisesti vähän pienemmälle piirille. ELÄMÄ.-blogini jää ainakin käyttöön, voisinhan siitäkin muokata ajankohtaisemman. Saas nyt kattoo miten tässä käy, ilmoittelen kyllä tänne sitten. Kiitos kaikille tätä blogia seuranneille ja odotuksessamme mukana olleille!