keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Myytinmurtajat.

No nyt on sitten koitettu, josko kolmen ässän konstista olisi jotain hyötyä. Viiden tunnin sisällä imuroin koko huushollin (120neliöä) ja siivoilin muutenkin, lämmittelin miekkosen kanssa ja kylpeä ropsautin ihan miehekkäästi. Lähiaikoina siis nähdään, että onko kolmen ässän konstista mitään apua. Jos ei ole, niin seuraava ässän ehdottaja voi kokeilla konstejaan ihan itse.

2 kommenttia:

  1. Osta kaupasta vadelmanlehtiteetä, sen pitäisi nopeuttaa synnytystä ja voimistaa supistuksia yms.. JA KYLLÄ SE KOHTA sYNTYY SE PIENOKAINEN !! <3 odotan innolla jo miten synnytyksesi menee :)

    VastaaPoista
  2. Sehän on totta, että päiviä ei joka tapauksessa ole jäljellä enää kuin maksimissaan 9 - päivät kuluvat vain niin tautisen hitaasti, että alkavat jo muistuttamaan enemmän viikkoja. Olen jo aika turhautunut tähän odottamiseen, kun en ole viimeiseen viikkoon ollut yhtään oma itseni edes henkisesti, kun olen vain väsynyt ja pyörin vatsani ympärillä. Myös maanantai-illasta asti säännöllisen epäsäännöllisesti jatkuneet supistukset tuntuvat ihan turhilta (vaikka totta kai ne edistävät tilannetta koko ajan), kun ne aina sitten kuitenkin loppuvat vaikka olisivat koviakin. Taitaa olla, että on myytit murrettu (missä määrin edes koskaan uskoin niihin?), lapsi tulee sitten kun on siihen itse valmis. Aikanaan.

    VastaaPoista