Ei mitään, ei niin yhtään mitään edistystä. Parina iltana ehkä jotain supistuksen tapaisia ja tänä aamuna joku kivulias asia alavatsalla, mutta sekin meni jo ohi. Ajattelin vain tulla tämän kertomaan; kuitenkin joku hätäpäissään luulee, että olen jo jakautumassa, kun ei postausta kuulu. Toiveajattelua.
Haravointi on helpompaa ja luulen, että myös tehokkaampaa liikuntaa kuin kävely. Voisinkin heilua haravan kanssa pitkin pihoja koko ajan. Lumet ovat sulaneet sellaista vauhtia etten melkein todeksi usko ja pihalta löytyy miljoona hommaa johon keskittää voimansa ja ajatuksensa - eipähän tarvitse tulla sisällä seinähulluksi, kun voi pyllöttää milloin milläkin kantilla tonttia.
Vanhempani kävivät eilen ja isosiskoni tuli meille tyttärensä kanssa eilen illalla. Tänään tai huomenna lähdemme siskon ja tyttärensä kanssa vanhempiemme luo. Kumma ajatella, että nyt vietetään viimeisiä yhteisiä hetkiä ennen kuin minusta tulee äiti. Ihan kohta vanhempani ovat isovanhempia kahdelle lapselle, siskostani tulee täti ja minusta ÄITI (hirveän isot saappaat täytettäväksi). Ja kaikkia jo jännittää.
ne äidin saappaat ne vasta isot onkin. Mummot ja tädit ja ukit on niin luontevia, mutta äidiksi pitää varmaan kasvaa. Lapseni on ihan pian vuoden ja vieläkin se äiteys on jotenkin luonnotonta ja haen vielä vähän paikkaani. Tietysti olen se jolle kiukutellaan, joka kieltää ja halaa, puhaltaa pipiin ja laulaa unilaulun, mutta pitäisikö olla jotain muutakin?
VastaaPoistaOlisi kätevää jos se äitiys asennettaisiin synnärillä jonnekkin korvien väliin. Tosin silloin ihmseltä varmaan jäisi jokin osa minuudesta kasvamatta.
VastaaPoistaTuota juuri pohdin, että kauanko kestää kasvaa äidiksi pään sisälmystä ja sydäntä myöten eikä olla "vain" se mekaaninen äiti? Vai onko tämä ns. mekaaninen äitiys sitten juuri sitä oikeaa? Tottuuko siihen "rooliin" ikinä vai joutuuko sen mukana kasvamaan jatkuvasti? Toisaalta turha lienee etukäteen miettiä. Ehkäpä se tiipero avustaa minua äidiksi muuntumisessa, vaikka se vuosia tuleekin viemään.
kyllähän se rakkaus omaan lapseen on jotain täysin uskomatonta! Kaikki eivät sitä heti tunne, toiset ei kai ollenkaan, mutta kun se itselläni puhkesi niin oksat pois! En ikinä ole tuntenut mitään vastaavaa, leijonaemo sisälläni heräsi ja lapsen puolesta menee vaikka ammuttavaksi suoraselkäisenä :D Vauva-lehdessä sanottiin, ettei pientä vauvaa voi hemmotella pilalle, onneksi. Entäs sitten kun se kasvaa ja äiti vähän hemmottelee? Pitänee tehdä toinen siihen mennessä, ettei ole aikaa hemmotella vain yhtä ja kahteen tarvitaan jo tosi paljon voimia :D
VastaaPoista