perjantai 31. joulukuuta 2010

Jouluporinaa ja vuoden vaihteen touhuja.

Siinä se joulu sitten meni ja kohta on tämä vuosikin jo ohitse. Päivät kuluvat ihan hirmuista kyytiä, ei oikein meinaa perässä pysyä.

Joulun olimme kotona perheen kesken, kuten aiemmin kerroinkin. Pääosin kaikki meni hyvin, joitain pieniä kriisejä lukuunottamatta; tosin niistäkin selvittiin ilman välikohtauksia. Aika jonka vietimme kotona, oli ihan sopiva, ehkä yhden yön vähemmänkin olisi voinut olla, mutta sukulaisvierailut venyttivät reissua yhden yön verran. Eipähän tuota kuitenkaan tule perheen kanssa turhan usein oltua, niin ei passaa jupista.

Mooses oppi potkimaan joulun aikaan ihan kunnolla. En ole ainakaan ennen huomannut, että liikkeet näkyisivät vatsan päälle tai tuntenut niitä. Joulupäivänä saatiin varma havainto ja mieskin sai tuntea osansa. Sen jälkeen mylläkkä onkin ollut ihan mahdotonta; tuntuu ja näkyy tosi hyvin. Tottuukohan tähän ollenkaan vai hämmästeleekö pientä ihmistä aina vain sen liikkuessa?

Joulun aikaan myös tuli esille ihan uusi juttu; ei kannata syödä vatsaansa liian täyteen, koska luultavammin juuri sen jälkeen perillinen kääntyy vatsassa pystyasentoon kutistaen vatsalaukun tilavuuden pienemmäksi. Voin kertoa, että aiheutti pieniä oksettavia oloja jouluisen ylensyönnin lomassa tällainen kääntyily.

Olen ollut tämän väliviikon lomalla. Minun piti muistaakseni olla hirveän ahkera ja maalata lastenhuoneen laipio. En jaksanut enkä viitsinyt. Totesin, että haluan vain lomailla. Väsyttää ja veltostuttaa. En ole tehnyt juurikaan mitään, paitsi restauroinut vanhoista toppahousuista äitiysmalliset, pitänyt kodin yleisilmeen hyvänä ja saattanut loppuun yhden palapelin. Ihan tarpeeksi työtä lomalaiselle.

Tänään on uuden vuoden aatto, vaikka ei sille juuri tunnukkaan. Meille tulee muutama kaveri saunomaan ja iltaa istumaan. Pyöräytän pienen salaatin illaksi ja muuta en aio tehdä. Yöllä voisi valaa tinat ja koittaa bongata edes jokusen paukun. Kuulostaa kotoisalle ja rennolle. En aio luvata taaskaan mitään, koska en kuitenkaan saa mitään pidettyä. Tulee vaan pahempi morkkin epäonnistumisesta jos se on kytketty pidettäväksi tarkoitettuun lupaukseen. Parempi toimia vain niinkuin hyvältä tuntuu.

Nyt siirryn veitsen varteen paukuttelemaan salaattia illaksi.
Toivotan kaikille vallan mainiota uutta vuotta 2011 ja riemullista vuoden vaihteen juhlistamista! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti