Tänään on rv 8+3 ja tänään oli eka neuvola. Oli kivaa. Puhuin jännitykseni vuoksi kamalasti ja vastasin ihan rehellisesti kaikkiin kysymyksiin. Myönsin, että välillä en ehkä syö hyvin ja liikun liian vähän ja olen ennen polttanut ja juonut paljonkin; enkä edes päässyt jalkapuuhun! Oikeastaan sain melkein sädekehän tupakoimattomuudesta ja ajatuksesta, etten joisi mitään alkoholipitoista raskauteni aikana. Ja mieskin sai kehuja tupakanpolton vähentämisestä ja lopetusmotivaatiosta. Saatiin aika monta opusta ja vihkosta ja yksi dvd. Täyteltiin laput ja jutusteltiin mukavia.
Pissa oli puhdas, hemppari 119 ja verenpaineet 120/72. Vitamiineja käski syödä ja raudan varmasti joudun aloittamaan, kun on vajonnut noin alas tuo hemppari, joka on yleensä ollut yli 130. Lähtöpainoksi kirjattiin 93 Kg.
Haluan pian uudestaan ultraan tai kuulla sydänäänet. Haluan! Ikävä pientä Moosesta. Se on niin lähellä minua, mutta kuitenkin niin kaukana, kun ei vielä liiku ja möyri ja kasvata minun vatsaani. Välillä mielessä pyörähtää huoli, että onhan hän kunnossa. En kuitenkaan tahdo antaa peloilleni valtaa. Sitten en mitään muuta osaakkaan kuin pelätä.
Näinmpä päätettiin lähteä molempiin seulontaultriin, miksipä niitä väliinkään jättäisi. Näkeepähän, että pienellä murusella on kaikki kunnossa.
Äitiys jännittää. Kyllähän siihen kasvaa mukana, mutta silti. On niin epävarma olo itsestä. Sitä tuntee itsensäkkin vielä niin nuoreksi, että tuntuu kummalle kasvattaa jotakuta muuta itsensä lisäksi. Tosin ehkä teemme Mooseksen kanssa kaupan, että minä kasvatan hänet ja hän minut. Eikä kukaan ole seppä syntyessään; onneksi on olemassa perhe ja ystävät. Monilla lähipiirissä on jo lapsia ja heiltä saa taatusti äitiyteen "vertaistukea". En kuitenkaan halua, että kukaan puuttuu liian kärkkäästi asioihimme, kuten jo aiemmin tänne kirjoitinkin.
Turvotus on hellittänyt hivenen, kun opettelin juomaan viime viikolla teetä ja vähensin kahvia. Kyseinen siirto on myös hillinnyt pahoinvointiani, joka velloi pahempana erityisesti kahvinjuonnin jälkeen. Kuvotusta on havaittavissa vieläkin, mutta pitkään aikaan ei ole tarvinnut ihan konkreettisesti oksentaa. Ummetukseen auttoi banaani, -joka yleensä mielestäni kovettaa vatsaa-, tai sitten suoli on alkanut muuten vaan toimimaan joutuimmin. Väsymys valtaa ruumiin ja mielen välillä hervottoman voimakkaana. Ei osaa edes ajatella järkevästi, kun väsyttää niin kovaa. Mielialat seilaavat päämäärättömästi ja epäloogisesti. Olen kyllä aina ollut vähän tuuliviiri, mutta nyt hirvittää jo itseäkin. No, mies saa luvan ymmärtää. Olen nyt hormonihirmu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti