Voi mitä haperoa!

Onkohan raskausdementia ihan tosijuttu? Alan jo vahvasti uskomaan siihen. Olen mennyt tosi sekavaksi ja huonomuistiseksi. Pää on ihan kuin joku laho pölkky. Tuntuu, että lauseet jäävät kesken, kun unohtaa mitä oli sanomassa. Ilman ostoslistaa on turha lähteä kauppaan, kun tärkeimmät unohtaa kuitenkin. Mitään on turha koittaa improvisoida, kun pää jyskyttää vaan ihan tyhjää. Mistään ei tajua mitään ja pää on ajatuksista tyhjä, ellei erikseen keskity ajattelemaan jotain. En tosin väitä koskaan olleeni se penaalin terävin kynä, mutta tämä on kyllä jo hälyttävää. Otetaan huomioon kuitenkin, että nukun hyvin, enkä stressaa enää juuri mistään.

Ehkäpä olen stressin laukeamisen jälkeen alitajuisesti lyönyt itseni säästöliekille. Stressaavan työn aikaan pää tuntui tekevän jatkuvasti töitä ja ajatuksia lipui koko ajan pääkopan läpi; yleensä tosin yhtenä ajatusmössönä, josta ei juurikaan ottanut selkoa. Olenko vain niin tottunut kyseiseen olotilaan, etten osaa olla enää "tyhjäpäinen"? Yksi hyvä selitys raskausdementialle voisi olla myös se, että elimistö suojelee sikiötä äidin reflekseiltä ja tunnetiloilta, joita päässä itsestään seilaavat ajatukset voisivat aiheuttaa; sikiöhän kuitenkin tuntee äidin olotilat jo melko varhaisessa vaiheessa. Jos päähän ilmaantuu kuin tyhjästä joku ikävä ajatus ja äiti alkaa murehtimaan siitä, niin kyllähän se sitten vaikuttaa sikiöönkin. Tai ehkä kysymys on voimankäytöstä. Vähemmän ajattelua, enemmän energiaa vatsankasvatukseen. Oli syy mikä hyvänsä, nii ei kuitenkaan ole kiva ihan aivoton olla.

Mooseksella kaikki hyvin. Kävin edellisen merkinnän jälkeisenä päivänä lääkärillä, joka teki pikaisen vilkaisun vatsan peitteiden läpi ja varmisti, että sikiö liikkuu ja sen sydän lyö. Kaikki niiltä osin kunnossa. Sain mukaan paikallisen tk:n huonolla uä-laitteella napsitut sumeat ja pienet kuvat. Kiva oli pikkuista nähdä kuitenkin.

Viimeisen viikon aikaan paineen tuntu alavatsalla ja häpyluun päällä on ollut normaalia suurempaa. Alavatsa tuntuu painellessakin aina vain kovemmalle ja suuremmalle. Ehkä ei siis ole enää pitkä aika, kun voin nauttia ihan oikean vauvamahan kanssa elämisestä.

Olen pohtinut kovasti äitiyden ja vanhemmuuden vastuuasioita ja sitä kuinka paljon odottavan äidin pitää miettiä valintojaan, koska ei olekkaan enää vastuussa vain omasta hyvinvoinnistaan. En kuitenkaan jaksa nyt näitä tuntoja kirjoittaa, vaan taidan antaa väsymykselleni vallan ja kömpiä sohvalle odottelemaan ruoan valmistumista. Kyseisestä aiheesta kuitenkin tekstiä mahdollisesti lähitulevaisuudessa.