Se mullisti elämän. Se itketti ja nauratti yhtäaikaa. Se oli jotain ihan hirmuisen omituisen ihanan sekavaa ja pökerryttävän epätodellista. Kaksi viivaa raskaustestissä. Miehen kanssa kaulailut ja suuteloinnit, yhdessä ihmettelyt ja sekavat puhelut molempien siskoille. Siitä se lähti. Tai siinä vaiheessa me pääsimme kärryille. Onhan tätä toivottu ja odotettu ja tehty ja yritetty. Kun lopultakin lopetimme turhan miettimisen ja vaan nautimme, niin kävikin näin. Nyt sitten olla onnesta ihan mykkyrällä. Pelätään tulevaisuutta. Opetellaan uutta. Pistetään ajatuksia uusiksi.
210810 oli siis plussauspäivä. Tilanne ei tullut ihan puun takaa, mutta eipä paljon muutenkaan. Tästä alkaa matka, jonka kaikki toivovat menevän hyvin. Matka, joka tulee mullistamaan elämämme. Matka jonka aikana kolme ihmistä kasvaa valtavasti.
Aloitan tämän "päiväkirjan" heti näin alussa. Ensi alkuun kirjoitan tätä ihan omaksi ilokseni. Sitten jossain vaiheessa tulen paljastamaan tämän muillekkin. En tiedä, koska se on. Varmaan sitten, kun ollaan ns. "varmoilla vesillä". Ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa tulen näyttämään tämän myös "Moosekselle", ellei tämä ole siihen mennessä kadonnut johonkin bittiavaruuden syövereihin. Haluan taatusti myös itse kerrata joskus, mille kaikki on juuri siollä hetkellä tuntunut. Muistot kun eivät aina toimi niin.
Nyt päällimmäiset tunteet ovat ilo, jännitys, epäusko ja jotkin pelot. Huomenna soitan neuvolaan ja varaan ajan ensikäynnille. Siihen on kyllä jokunen viikko, kun www.vau.fi sivuston laskurin mukaan olen nyt 4+2 ja ensimmäinen neuvola on kai joskus viikolla 8. Sitä odotellaan innolla. Ensi oireettkin ovat jo ilmaantuneet; nukuttaa, mahaan koskee ja iltaisin oksettaa. Kahvikaan ei maistu, onneksi. Ilmeisesti kuuluu taudinkuvaan. Ja olen oireistakin vain onnellinen, tiedämpähän tämän olevan totta.
Tästä alkaa vanhemmuuteen kasvaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti