Eilinen kiukutus ja tuskailu on onneksi poissa. Tänään nousin oikealla jalalla ja olen vallan puuhakkaalla tuulella. En vain oikein tiedä, että mihin tarttuisin, mutta eiköhän se inspiraatio päivän mittaan löydy. Voisin vaikka suunnitella ristiäiskutsut tai tehdä jotain muuta pikkupiiperrystä, henkiset voimavarani kun tuntuvat olevan huomattavasti paremmalla mallilla kuin fyysiset.
Alan pikkuhiljaa luulemaan, että viime päivinä tuntemani tunteet eivät liity synnytyksen käynnistymiseen. Tai ehkä lapsi on laskeutunut ja sillä aiheuttaa näitä omituisia oloja. Viime yön nukuin yllättävän hyvin jonkinmoisista reisi-/lantio-/selkä-/vatsajomotuksista huolimatta - en tainnut edes herätä jokaiseen kyljenkääntöön niinkuin yleensä. Johonkin aikaan yöstä valvoin Mooseksen kanssa höperyyksiä miettien ja vatsaani silitellen; en ymmärrä vieläkään, että tuo pieni vatsassani möyryävä rakas -joka on nyt lähempänä kuin koskaan, mutta kuitenkin niin kaukana- saapuu luoksemme milloin vain ja mullistaa maailmamme kertaheitolla.
Katselin tänä aamuna kasvojani kriittisesti; etteivät vain olisi pöhöttyneet. Testasin kuitenkin turvotuksen kihlasormuksellani -joka on koko raskaus ajan mahtunut, mutta ollut kuitenkin vähän tiukka (en ole pitänyt pitkään aikaan sormessani sitä ihan mukavuussyistä)- ja totesin, ettei ilmeisesti edelleenkään ole pahempia turvotuksia ilmaantunut. Onneksi huomenna pääsen taas neuvolaan tarkastamaan tärkeimmät "elintoiminnot" ja vakuuttumaan, että kaikki on kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti