Olisin jo valmis lähtemään. En hätäile tai hötkyile, mutta alan olemaan jo aikamoisessa tukaluudessa oloni kanssa. Eilisestä asti alavatsaan on koskenut jollain uudella tavalla, jota en kyllä osaa oikeastaan edes selittää. Olo on muutenkin ollut hankalampi eilisestä alkaen. Äsken isäni soitti ja kysyi, että olenko lähdössä synnyttämään, kun ovat äitini kanssa molemmat saaneet etiäisiä - meidän suvussa on ihan normaalia saada vähän etukäteistietoja asioista esim. unien tai muiden tuntemusten kautta; nyt en sitten varmaan nukukkaan koko yönä, kun odotan vain lähtöä. Ehkä vanhempanikin tosin ovat sen verran jännittyneitä, että etiäiset saattavat johtua ihan siitä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tämä olisikin viimeinen päivä ennen lähtöä. Lähtö tulee, kun on tullakseen - varmuudella kuitenkin viiden viikon sisään.
Synnytys alkaa pikkuhiljaa ehkä jännittämäänkin, muttei pelottamaan kuitenkaan. Kaikki uusi ja tuntematon kuitenkin luo jonkinmoisia viboja ja tässä nyt ollaan yhdenlaisen elämänmullistuksen äärellä. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että hoitohenkilökunta osaa hommansa ja saattavat lapsen maailman turvallisesti - aion siis hiippailla KYS:lle, nostaa kädet pystyyn ja käskeä heitä tekemään mitä parhaaksi näkevät, minä voin puhista ja ponnistaa.
Synnytystä enemmän jännitän itse perhe-elämää. Osaammekohan me ollenkaan hoitaa tulokasta vai ollaanko me ihan urpoja? Mistä me tiedämme itse yhtään mitään vai joudummeko aina kääntymään läheisten ja neuvolan tukeen ja ohjeisiin? Osaanko olla äiti ja kantaa uudesta pienestä elämästä vastuun kuin aikuinen? Pystynkö kuitenkin olemaan unohtamatta itseäni ja parisuhdettani, antamaan aikaa ja rakkautta myös omalle elämälleni ja miehelleni? Olenko minä vielä minä äidiksi muuttumisen jälkeenkin? Kaikkeen kai oppii ennemmin tai myöhemmin; helpompi lienee kasvaa tilanteen mukana kuin koettaa ennakoida. Joka tapauksessa elämäni tulee lapsen syntymän myötä muuttumaan huimasti ja paljon opittavaa riittää kaikilla meillä kolmella.
Loppuun pari pientä kuvapäräytystä, saa nähdä ovatko nämä nyt sitten viimeiset mahasta otetut otokset.
 |
| Raitamaha 36+6 |
 |
| Kummakätinen mahamörkö 37+0 |
 |
| Mahakas 37+1 |
Ihania mietteitä ja ajatuksia. Mun mielestä jo se, että mietit ja pohdit kaikenlaisia juttuja monelta eri kantilta osoittaa, että oot hyvässä vauhdissa sillä tiellä, joka sulle on kuljettavaksi annettu.
VastaaPoistaJokainen äiti on aluksi täysi raakile. Onneksi lapsi opettaa ja kasvattaa meidät äideiksi. Niin sinut kuin minutkin. Eihän meistä kukaan täydelliseksi tule, eikä onneksi tarvitsekaan.
Avoimin mielin kohti uusia asioita. Jospa ne uudenlaiset "mahatuntemukset" ennustaisivat sitä, että lähtö olisi lähellä:)
OOOO! Ne oudot tuntemuksethan saattavat olla vaikka juurikin sitä! Näyttääkin, että mahasi on jo vähän laskeutunut :)
VastaaPoistaKyllä te tulette pärjäämään loistavasti! Vähintään kantapään kautta sitä oppii, jos ei muuten! Otetaan huomioon, ettei minunkaan mies ollut ennen tytärtämme pitänyt edes sylissä vauvaa kovin montaa kertaa ja nyt tuntuu hoitelevan tyttöä näppärämmin kuin minä ;)