Eilen oli neuvolakäynti, jonka seurauksena toivotusti ja ehkä odotetustikkin todettiin, että kaikki on hyvin. Pölpötin kuin papupata ja nauratin neuvolatätiä. Hän jo kysäisikin, että onko sukuni yhtä puheliasta ja saako mieheni meillä puheenvuoroa ollenkaan. Neuvolatäti uskoi, että huumorintajullani pärjään läpi loppuraskauden vaivojen ja kestän mahdollisen yliaikaisuudenkin. Toivotaan näin.
Neuvolakäynnin satoa
Hemppari 128
Verenpaine 118/71
Painonmuutos/vko +241g (kahden viikon takaisesta)
SF-mitta 31
Pissa puhdas
Lapsi raivotarjonnassa edelleen
Syke ja liikkeet ++
Uusi aika varattiin parin viikon päähän ja neuvolallääkäri kolmen viikon päähän.
Keskusteltiin melko mojovista liitoskivuistani ja neuvolatäti arveli, että minulla on päässyt liitokset jotenkin tulehtumaan. Kaiketi ihan normaalia, mutta kivuliasta. Ei ainakaan vielä passittanut lääkärille vaan käski välttämään kaikkea, mikä aiheuttaa kipuja. Kipuni ovat siis lähinnä sen tuntuisia kuin koko hävyn seutu olisi tulehtuneella avohaavalla tai hakattu todella pahaksi. Pahin kipu sijaitsee häpyluussa, mutta siitäpä se sitten mukavasti säteileekin koko lähiympäristöön. Seisomaan noustessani tunne on kuin polkupyörän tangolle putoaminen. Mutta kuulunee siis asiaan, joten kestän tämän kuin mies. Voinhan sitten lääkäriltä kysäistä, kun on se tarkastus jokusen viikon päästä.
Muuten olot on mainiot ja mielikin iloinen ja pirteä. Olen suhtautunut sekä fyysisiin, että henkisiin koetuksiin tämä-kuuluu-asiaan-eikä-kestä-enää-pitkäänkään-asenteella ja pärjännyt ihan kivasti. Tiedän, että synnytyssalissa syliin saatava lapsi on kaiken tämän arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti