Minuun varmaan kohta jo kyllästytään. Olen huomannut puhuvani vain mahasta, raskaudesta, vauvasta masussa ja vauvasta syntyneenä, ristiäisistä, vauva-arjen eri puolista. Ymmärrän itseäni kyllä siinä mieleen, että LA on jo kuukauden päässä ja lapsukainen voi putkahtaa maailmaan milloin vain; on kai normaalia valmentautua henkisesti ja keräämällä ympäristöstään uusia ajatuksia ja näkökulmia. Myös aamuisin toivotan huomenet vatsalla usein ennen miestäni, samoin viimeiset hyvän yön sivelyt saa outokumpu. Television katselu menee harakoille, kun on vatsan pomppushowta tarjolla. Ehkäpä kaikki rakkaus, jota tälle kumpareelle jaan ulottuu myös Moosekseen ja hän tuntee olevansa toivottu ja rakastettu lapsi, joka pääsee osaksi -tai keskipisteeksi- onnellista pientä perhettä.
Jos olen jo vatsani kanssa näin huumeissa, niin miten voinkaan päästää pikkunyyttiä silmistäni sekunniksikaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti