Gravid - Raskaana.

Nyt sitä jatkoa seuraa ihan oikeasti tuolla painonpudotusblogin puolella. Tai se muuttui enemmän yleiseksi lässynlää- ja raskausblogiksi, mutta kuitenkin. RV 27 on menossa, tervemenoa tonne lukemaan! :) Itseaiheutettua.

Täällä taas!

Arvelen tämän olevan nopein keino informeerata teitä, rakkaat entiset lukijani. Pitkä tauko minulla oli bloggaamisessa ja useat seuraamani blogit ehtivätkin muuttua salasanallisiksi poissaollessani. Nyt olen kuitenkin täällä taas!  Kirjoittaminen alkoi taas maistumaan ja teksteilläni onkin nyt uusi koti täällä. Uusi blogi käsittelee isolta osin painonpudotusprojektiani, mutta sivuhöpinöinä on myös ihan arkista settiä ja kuulumisia perhe-elämän puolelta. Tervetuloa! ;)

Seuraako jatkoa?

Saako justiina pikkusisaruksen? Sitä voit seurata täällä.

Päätös.

Tämä blogi loppuu nyt. Ei suinkaan sulkeudu (ainakaan vielä), lukekaa pois vain jos vanhat jutut vielä kiinnostavat. Entinen ELÄMÄ.-blogi uudistuu sopivaksi paikaksi päivitellä sekä vauva-arkea, että emon tuntemuksia ja hössötyksiä. Muutos alkoi jo, mutta tapahtunee pikkuhiljaa.

Kiitos kaikilla tämän blogin lukijoille ja tervetuloa seuraamaan jatkoa tänne! :)

Synnytystä, vauvakuvia ja uuden blogin pohdintaa.

Tintti meni uinumaan maitopullon tainnuttamana, niin taidampa tässä välissä kertoilla miten se synnytys nyt sitten oikein meni.

Kuten tänne postailinkin, niin la-iltana supisteli ja päädyttiin KYS:n petiin nukkumaan särky- ja unilääkkeiden voimin, su-aamuna kotiin ja sitten iltapäivästä (n. 15.30) kävi se puolen desin lorahdus äitienpäivän kunniaksi. Sen jälkeen supistukset iskivät melko välittöminä ja voimakkaina päälle vaikka olin vetäissyt gramman Panadolia naamariin. Kävin kotona suihkussa ja kuljeskelin kaurapussi selässä. Supistukset olivat kuitenkin melko rajuja ja pitkiä, tulivatkin alle 10 minuutin välein. Ilmoitin miehelle, että nyt sitten mentiin tai päästään 9-tien varteen synnyttämään. Otimme pikalähdön; tavarat kuitenkin olivat jo lähtövalmiina (osa jopa autossa edellisen reissun jäljiltä) ja matkaa taitettavana 70km. Matkan aikana supistukset tihenivät jo 2-4 minuuttin. Hönisin synnytyslaulua ja koitin rentoutua; välillä jouduin vähän puristelemaan kauhukahvaa. KYS:llä ajoimme parkkihalliin ja kävelin ihan omin jaloin synnytysosastolle, jouduttaisimpahan vähän tätä hommaa. Synnytysosastolle saavuimme klo 18.10. Meidät vastaanotti todella mukava vanhempi kätilö, joka totesi synnytyksen olevan jo hyvässä vauhdissa ja paikkojenkin olevan 5cm auki. Pääsimme suoraan saliin.

Salissa sain peräruiskeen, jotta suoleni tyhjenisi (suosittelen lämpimästi jos yhtään synnytyksen aikainen kakkiminen huolettaa). Istuin jumppapallon päälle veivailemaan lantiota edestakaisin ja laulamaan synnytyslaulujani. Kipu oli todella hyvin siedettävää ja pysyin supistusten aikana rentona ja rauhallisena. Heitimme vain mieheni kanssa huulta aina supistusten välissä ja höpöttelimme kätilön kanssa mukavia.

Klo 20.15 olen todennut supistusten kipeytyvän ja pyytänyt saada epiduraalin. Siirryin sänkyyn pallon päältä ja sain käteeni ilokaasumaskin. Olin edelleen virkeä, hyväntuulinen ja rauhallinen. Kun aloin vetelemään ilokaasua, niin olo senkus parani; kivut lähes poistuivat ja olin todella hilpeä, jopa humalainen. Tipan kaitto käteen ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa, koska minun suonieni todettiin karkailevan piikin alta. Käteni ovatkin aika mustelmaiset kaikista kanyylin laittoyrityksistä. Epiduraali sen sijaan saatiin laitettua ilman mitään ongelmia ja klo 21.15 olenkin jo ollut täysin kivuton. Muutenkin mieleni oli avoin ja rauhallinen, jopa vitsikäs. Ainoa häiritsevä tekijä tuossa vaiheessa taisi olla vimmattu tärinä johtuen ilokaasusta ja lihasten tekemästä työstä. Sitä jatkuikin varmaan koko synnytyksen loppuun asti.

21.30 Sain oksitosiinin tukemaan supistuksia, että homma ei hidastuisi. Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin ja lapsen sydänäänetkin kohdallaan. Vuoroon vaihtui jo edellisenä iltana tutuksi tullut nuori kätilö, jonka kanssa meillä meni kaikki todella hyvin yksiin (ei sillä, että siinä vanhemmassakaan mitään vikaa olisi ollut).

21.46 tulee sydänäänilasku ja sydänäänet muuttuvat nauhamaiseksi. Lapsen päähän laitetaan sydänääniseuranta-laite. Tulee uusi, pahempi lasku, jonka seurauksena minut käsketään kontalleen, huoneeseen tulee useita ihmisiä, lasta työnnetään taaksepäin jos kysymys on vaikka napanuoran kietoutumisesta kaulaan. Tässä vaiheessa minulle laitettiin katetri ja otettiin verikokeet. Sydänäänet korjaantuvat, kun kätilö saa työnnettyä lasta vähän taaksepäin. Oksitosiini laitetaan kiinni.

22.50 - Tässä välissä kaikki olikin taas hyvin, mutta varmuuden varalta kävimme kätilön kanssa läpi asiat mahdollisen sektion varalta. Tässä välissä olin kaiketi jotain 7-9 cm auki ja kätilö avasi minua lisää supistusten aikana pyörittelemällä kohdunsuuta. Puhuimme mukavia ja sekavia. Viimeisin puheenaihe mitä kunnolla muistan on Dannyn suuruus ja Mika Myllylän todella pieni persaus (näistä ei kuulema ennen ole tuossa vaiheessa synnytystä juteltu). Epiduraalia pienennetään ja oksitosiini laitetaan taas päälle.

23.50 - Annan kipunumeron 2 (asteikko 1-10, 1 ei koske, 10 koskee ihan saamaristi) ja olen hyväntuulinen ja rento. 00.05 - Ponnistuttaa jo hiukkasen, muttei kuitenkaan vielä mahdottomasti. 00.40 - Paikat täysin auki, saan ponnistaa tarpeen mukaan. Katetri poistetaan. Nauhamaisten sydänäänien vuoksi ei voida jäädä odottamaan, että lapsi laskeutuisi synnytyskanavaan vaan saan luvan ponnistaa. Ponnistan voimieni pohjasta, mutta tunnen itsekkin ettei mitään tapahdu. Turhauttavaa. Sydänäänikäyrässä laskuja selällään ponnistaessa, ponnistan oikealla kyljellä; tuloksetta. Lapsi ei laskeudu lainkaan, päässä tuntuu pahkaa tarjoutuvassa osassa.

00.54 - Paikalle saapuu lääkäri ja liuta muita hoitohenkilökunnan jäseniä. Ultralla katsotaan, että lapsi on avonaisessa otsatarjonnassa (nenä minun vatsaa kohti, pää taakse taivutettuna). 01.00 - Kiireellisen sektion päätös, lapsi ei voi mahtua ulos mitenkään tässä asennossa. Kestokatetri, oksitosiini kiinni. G-penil (penisilliini? kipulääke?) tippumaan ja suun kautta antibioottia. Sektiosaliin siirtymisen jälkeen sydänäänet jäävät supistusten välissä 90-100 roikkumaan. Ponnistuttaa todella kovaa, mutta pakko keskittyä siihen etten vain ponnista ja saa vahinkoa aikaan. Puudutusta ei saada laitettua selkään joten minut nukutetaan. Olin edelleen rauhallinen ja rento. Luotin itseni ja lapsen henkilökunnan käsiin luottavaisin mielin. Viimeinen muistikuva sektiosalista on lääkärin sanoma "Leikkaan pystyviillon, että saadaan lapsi ulos nopeammin" ja kasvoille ilmaantuva maski, josta hengitän kitkerää kaasua. 01.26 - Leikataan kirkkaasta lapsivedestä ulos tyttövauva, joka viedään lastenlääkärin tarkasteltavaksi.

Lapsen pisteet 9. Hän oli kakkinut reippaasti kätilön syliin ja hissin lattialle. Tyttönen pääsi isin syliin ja pyllypesuille minun maatessa heräämössä.

Minä heräilin heräämössä joskus aamuyöstä sekavana, mutta rauhallisena. Mielessäni ei missään vaiheessa pilkahtanut ajatus, että jotain pahaa olisi tapahtunut ja oikeassa olin. Heräämön täti kertoi lapsen olevan poika, ihmettelin sitä kovin. Kätilö kävi ehkä tunnin päästä kertoi lapsen olevan tyttö, ihmettelin taas. Kysyin syntymäajan ja onko lapsi päässyt isänsä luo. Torkuin ja kuulin unen läpi jotain puhetta matalasta verenpaineesta. Ehkä kuuden aikaan mieheni tulee toisen kätilön kanssa hakemaan minua osastolle. Saan nähdä siellä pienokaiseni; olen onnellinen vaikkakin nukutuksesta vieläkin sekaisin. Verenpaineet olivat jotain 90/50, pulssi 110-120, hemoglobiini 95. Leikkauksessa oli tullut verenhukkaa 900ml kohdun leikkauksen repeämän vuoksi. Kuitenkin kuulema palaudun normaaliksi.

Maanantai-päivän lähinnä tuijotin seinää nollat taulussa ja torkuin. Illalla saatiin perhehuone. Minä pääsin pesulle, siis märillä pyyhkeillä suoritettavalle. Omat jalkani eivät toimineet, kiitos epiduraalin. Kestokatetri oli paikallaan ehkä tiistaihin tai keskiviikkoon saakka. Epiduraali pienemmällä annokselle ehkä keskiviikkoon. Toivuin särkylääkkeiden voimin. Mies hoiti lapsen enimmät tarpeet, minä lepäsin ja opettelin imettämään. Meitä katsomassa kävi leikannut lääkäri ja molemmat synnytystä hoitaneet kätilöt. Kävimme läpi synnytyksen ja leikkauksen tapahtumat.

Kaikesta huolimatta minulle ei jäänyt mitään hampaankoloon ja voisinkin lähteä uudestaan synnyttämään heti, kun toivun sektiosta kunnolla. En missään vaiheessa ole edes tajunnut säikähtää, vaan tunsin jossain sisälläni olevani ihan turvassa. Olin iloinen ja virkeä koko toimituksen ajan. En panikoinut ja luotin henkilökuntaan täysin; eihän minun paniikkini olisi mitään muuta kuin vienyt yhden henkilön ajan rauhoitteluun. Pääosin muistan kaiken, mutta hetket jolloin väkeä oli enemmän ovat aika puuroa. Olen hyvällä mielellä ja tällä ilahdutin myös hoitohenkilökuntaa. Kuulema asenteeni oli hyvä ja toimintani oikeaa. Kiitos KYS:n henkilökunta ja nimenomaan tämä loistava tiimi, joka hoiti lapsen ulos vilkkaasti ja kunnossa!

Äitienpäivämaha KYS:llä nukutun yön jälkeen. 41+2.

Neitinen puolen tunnin ikäisenä. Otsassa näkyy "panta", siitä kohti oltiin jumissa.

Kaksi päivää vanha ja tuikea tuijotus.

Kotona neljän päivän ikäisenä.

Unta kuulaan. Ikää viikko.

En tosiaan tiedä, miten blogin nyt käy. Ainakin suunnitelmissa on tulostaa tämän blogin sisältö paperille; pysyypähän päiväkirja tallessa. En tiedä jatkanko enää kirjoittamista ainakaan kovin usein - jos jatkan, niin en ainakaan tässä blogissa vaan perustan uuden, mahdollisesti vähän pienemmälle piirille. ELÄMÄ.-blogini jää ainakin käyttöön, voisinhan siitäkin muokata ajankohtaisemman. Saas nyt kattoo miten tässä käy, ilmoittelen kyllä tänne sitten. Kiitos kaikille tätä blogia seuranneille ja odotuksessamme mukana olleille!

Kotiolot.

Iso KIITOS kaikille onnitteluista! :)

Kotona ollaan, oltu jo torstaista asti. Pää on pyörällä ja tuntuu, ettei oikein mitään muuta ehdi/malta tehdä kuin vauvajuttuja - ja jos hetken malttaisikin, niin johan kuuluu älähdys. Onneksi mies on osoittanut olevansa ehkä maailman paras ja huolehtivin isä ja kun jäi isyyslomalle heti synnytykseltä, niin on myös koko ajan paikalla. Tyttö välillä oikein erikseen pyytää isäänsä; spesiaalisuhde kehittyi sillä aikaa, kun mamma makasi vielä nukutuksesta heräämässä.

Pää on tosiaan pyörällä, ei niinkään väsymyksestä, vaan särkylääkkeistä ja alle satasen viuhtovasta hempparista. En ole kovin kipeä, -vaikkakin vatsa on aristava ja kumma, erityisesti kylkeä kääntäessä- mutta pitää ottaa rauhassa etten kipeäksi muuttuisikaan. Syön särkylääkkeitä kolme kertaa päivässä, lisärautaa ja piikitän fragminea iltasin (veritulpan esto), suihkuttelen haavaa ja annan sille ilmakylpyjä. Tiistaina tulee terkkari käymään kotikäynnillä ja poistaa tikit samalla reissulla.

Saatiin tämmöinen ainakin vielä yönsä hyvin nukkuva yksilö. Pari-kolme syöttöä yössä joitten jälkeen tyttö taintuu samantien uudestaan unille. Aamulla ja illalla on viserrystunnit, kun seurustellaan kovasti ja päivä oikestaan nukutaan. Syömässä ollaan päivisin vielä vähän miten saattuu, lapsentahtisesti siis. Maitoni ei ihan riitä ravitsemaan tyttöä kokonaan, joten annamme korviketta lisänä tarpeen tullen. Luonteeltaan tyttö tuntuisi tyytyväiseltä, mutta kovalta komentajalta - äitiinsä tullut.

Tässä tällainen pikapostaus kuulumisista. Kirjoittelen joskus myöhemmin tarkemmin synnytyksestä ja muusta, laittelen kuvaakin. Nyt pitää lähteä nappaamaan suuhun jotain, ennen kuin tyttönen herää uneltaan.

Ihme.

Meille syntyi viime yönä klo 01.26 kiireellisellä sektiolla suloinen tyttövauva. Painoa tytöllä oli syntyessään melkoiset 4385g. Koko perhe voi hyvin vaikka oma olo onkin lähinnä pahasti piesty ja lapsukainen ei halua oikein syödä ja puklailee reilusti kaiken juomansa lapsiveden vuoksi. Päivä kerrallaan kohti mukavaa yhteiseloa. Pääosin elo on kuitenkin ihanaa jo nyt, vaikken lasta juurikaan kärsi edes sylitellä. Saimme KYS:ltä perhehuoneen jossa voimme jo alkaa koko perheen voimin rakentamaan eloamme kohdalleen.

Äideille.

Hyvää äitienpäivää kaikille oleville ja odottaville äideille! Olette mahtavia!


P.S. Joko kuitenkin tänään tapahtuisi jotain? Jotain holahti housuun puolen desin verran; käskivät tarkkailla tilannetta ja lähteä ajamaan takaisin Kuopioon jos tullaan siihen tulokseen, että holahdus oli lapsivettä.

41+1 ja KYS:lle johtava unenpuute.

Niinhän siinä sitten eilen kävi, että supistukset muuttuivat päivän mittaan kovemmiksi ja kipeämmiksi, lakkasivat välillä ja palasivat taas uudestaan kovempina. Vaati jo aikamoista keskittymistä ottaa aina 8 minuutin välein uutta supistuskipua vastaan varsinkin, kun oikeastaan koko viikon unet on menneet aika harakoille. Yhteistuumin sitten miehen kanssa päätettiin illalla, että lähdetään ainakin näytille synnärille. Varsinkin täältä 70km takaa lähtee mieluummin vaikka turhaankin, kuin synnyttää tien poskessa tai kotisaunassa. Matka meni supistellessa, mutta hyvillä mielin - ehkä olin jopa vähän ylivilkas ja levoton väsymyksen vuoksi. KYS:lle saavuttiin melko tyhjiä teitä pitkin juuri vuoron vaihtuessa iltavuorosta yövuoroon eli 21.30. Ehdin siis tapaamaan iltavuoron, yökön ja aamuvuoron - kaikki olivat todella mukavia, yökkö kuitenkin tuntui huumoriltaan olevan kanssani samalla tasolla.

Synnärillä minut kytkettiin käyrälle ja seurailtiin puolisen tuntia vauvan sydänääniä ja minun supistuksia. Supistukset olivat vielä epätasaisia ja sisätutkimuksessa selvisi, ettei paikatkaan olleet juurikaan auenneet: 1cm auki ja 2 cm kaulaa jäljellä, kaikesta tuosta supistelusta huolimatta! Saatiin vaihtoehdoiksi palata kotiin odottamaan tai nukkumaan KYS:lle lääkkeitten voimalla yön yli ja seurailemaan tilannetta. Päädyttiin jälkimmäiseen, että saisin lopultakin levättyä. Saatiin vieläpä huone, jossa mieskin voi yöpyä. Onneksi ei ollut ruuhkaa, muuten olisi jouduttu lähtemään kotiin.

Joskus iltakymmenen perästä kiskaisin naamaan 1g Panadolin ja jonkun unipillerin, joka helpottaisi nukahtamista, mutta ei turruttaisi tai sekoittaisi päätä. Myös lämpöhaudetta tarjottiin selkään. Kätilö sanoi, että jos en saisi puoleen yöhön mennessä unta, niin otettaisiin kovemmat konstit käyttöön. Aika ennen puoltayötä on hitonmoista puuroa - jotain lääketokkuraisia torkunsekaisia supistuskipuja, jota en kuitenkaan uneksi missään nimessä kutsuisi. Hälytin paikalle kätilön, joka ystävällismielisesti lämmitti geelipussit, toi toisen uninapin ja tyrkkäsi jatkuvasti jomottavaan alaselkääni aquarakkulat, joiden laittamisen aikana tuntuvan kirvelyn vuoksi purin peiton nurkkaa, ulisin kirvelytuskasta ja puristin mieheni sormia lyttyyn. Sain myös käsivarteen piikin, joka vähensi supistuksia tai ehkä oikeammin karsi seasta ne ei-niin-viralliset-ja-hyvät-supistukset ja jätti jälkeensä vain parhaan A-ryhmän supistukset. Sain unta, kai havahduin kolmisen kertaa supisteluun, kävin kolmesti(?) vessassa - aika puolenyön ja puoli seitsemän välillä kaikesta toiminnasta huolimatta oli unta ja kätilön aamulla tullessa laittamaan minua taas käyrille olin kuin eri ihminen eiliseen verrattuna. Vaikka unta tuli vähän, niin se oli varmaan sitäkin syvempää ja taitaa vastata 10 tunnin unimäärää.

Aamulla supistukset olivat edelleen vähäisiä, lapsen sykkeet hyvät ja minä hyvävointinen. Sain aamupalan huoneeseen ja aamuvuoron kätilön ja päivystävän lääkärin pikaisen vilkaisun jälkeen todettiin, että meidän on paras lähteä vielä kotiin odottamaan. Käynti ei kuitenkaan ollut kenenkään mielestä turha, koska minut saatiin taas elävien kirjoihin ja nyt ollaan tietoisia paikkojen kypsyydestä. Takaisin saatetaan päästä jo tänään eilisen paikkojen roplauksen jälkeen, mutta vielä voi mennä päiviäkin. Katsellaan kotona tilannetta rauhassa ja napsitaan Panadolia supistuskipuun (tätä en muuten ollut ollenkaan tajunnut aiemmin).

Kiitos KYS, kun sain käydä teillä nukkumassa hyvin!

Supistaa.

Olipas melkoinen eilisilta ja viime yö. Jatkuvasti napakoituvia ja kivuliaammaksi muuttuvia supistuksia, jotka juuri silloin loppuvat, kun olen jo harkitsemassa soittoa synnärille. Lantioluiden alla tuntuisi olevan jonkun puristavat peukalot ja alapäähän koskee käytännössä vähän koko ajan. Yö meni nukkumisen yrittämisessä ja supistusten välissä torkkuessa. Kohdun seutu on kipeän ja aran oloinen, kun on tehnyt niin kovasti töitä jo pitkän aikaa. Nyt aamulla sain jo melkein tunnin ajalle suppareita 10min välein, mutta taitavat olla laantumaan päin. Limatulppa tulla muljahti kokonaisuudessaan tuon tunnin supistelun seurauksena ja nyt odottelen jatkoa innolla. Joko kohta kannattaa soittaa synnärille? Joko kohta saa startata auton? Joko mahdollisesti tänään synnytän maailman esikoislapseni ja pääsen viettämään huomista äitienpäivää mahanahkan tällä puolella olevan Mooseksen kanssa?